maanantai 27. toukokuuta 2013

Karl Fazer, voimailulegenda.

Pietarissa järjestettiin painonnostokilpailut 1888. Tuon skaban voitti suomalainen mies nostamalla oikealla kädellään 16.4 kilon punnusta 112 kertaa ja vasemmalla kädellä 85 kertaa peräkkäin. Suomen ensimmäisen kansainvälisen tason painonnostomestarin nimi oli Karl Fazer. Seuraavan kerran kun availet sitä Fazerin sinistä suklaata ja näet signeerauksen niin se on merkki paitsi suklaan laadusta niin myös kovan luokan voimailulegendan nimmari!

Tutunnäköisiä välineitä, samat kahvakuulat kuin nykyään mutta tankojen päissä on levyjen sijaan rautapallot.
Olen lueskellut viime viikkoina suomalaisen painonnoston historiasta kertovaa Raskasta rautaa- kirjaa. Painonnosto ja voimaharjoittelu alkoi tulla Suomeen 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa mutta aluksi se oli lähinnä painijoiden oheisharjoittelua. Pelkkiä painoja kolistevia pidettiin vähän daijuina joista ei ollut muuhun kuin yksinkertaisiin toistoihin.

Välineet olivat samoja kuin nykyäänkin, kahvakuulat ja levytangot. Jokainen voikin ottaa 16 kilon kuulan käteensä ja kokeilla miten pärjäisi Fazeria vastaan. Ihan tarkasti ei taida olla tiedossa minkälainen tekniikka noissa kilpailunostoissa oli, yhden käden heilautuksia silmien korkeudelle? Vai yhden käden tempauksia ylös suoralle kädelle?

Helsingin Atleettiklubin painonnostohuone vuosina 1904-1908.
Ennen kuin laji kehittyi nykymuotoonsa kisoissa oli lukuisia erilaisia lajeja. Yhden käden tempaukset, punnerrukset ja työnnöt sekä samat liikkeet molemmilla käsillä. Kestävyysnostoja 50 kilolla, ilmeisesti käytännössä siis toistomaksimeja. Myöhemmin painonnoston lajeiksi vakiintuivat kahden käden liikkeet punnerrus, tempaus ja työntö. Punnerrus jäi kisoista pois 1970-luvun alussa.

Väinö Virtanen esittelee huikeaa yhden käden ruuvityyliä vuonna 1936. Kuka uskaltaa kokeilla? "Voitko auttaa? En tarvitse varmistajaa penkille vaan harjoittelen yhden käden ruuvia."
Perinteiset voimailijat usein dissaavat crossfittiä vaikka se ja kahvakuulaurheilu ovat ainoita lajeja jotka pitävät elossa näitä parisataa vuotta vanhoja lajeja ja kilpailumuotoja. Niin Tanskan Regionalseissa kuin vaikkapa tämän vuoden SM-kisoissa heiluteltiin kahvakuulaa ja tehtiin yhden käden tempauksia.

Kun lähdette näitä juttuja kokeilemaan ja painatte menemään siellä salilla niin muistakaa kuitenkin:

"Useat painonnostolajit ovat melkoisessa määrin terveydenvastaiset. Punnertaminen lyhentää suorastaan elämää, jos nostetaan sellaista painoa, jonka kohottaminen vaatii ponnistelemista. Raskasta painoa punnerrettaessa nostajan rinta jännittyy kiinteäksi, suuret laskimot, jotka avautuvat sydämeen, joutuvat puserrukseen samoin kuin valtimot ja itse sydänkin. Verenkierto keuhkoissa kokonaisuudessaan ja myöskin ruumiissa yleensä häiriytyy ja verenuudistumisen säännöllisyys katoaa. Työskentelevien lihasten synnyttämä hiilihappo, joka vaikuttaa myrkyttävästi, ellei se pääse poistumaan, jää jäljelle. Vahingollinen veritulva syntyy. Mitä on seurauksena jos tällaiset hyökkäykset ruumiinrakennetta vastaan jatkuvat? Sydäntauti, keuhkojenlaajennus ja häiriöt keuhkojen toiminnassa, myöhemmin valtimon kalkkeutuminen ja häiriöitä koko aineenvaihdunnassa. Ilmankos painonnostajat eivät yleensä elä vanhoiksi!"

- lääketieteen tohtori Johannes Spier, 1912, saksalainen urheilulehti Illustrierter Sport

Teitä on varoitettu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti