torstai 3. toukokuuta 2012

Liikunta antaa levolle tarkoituksen.

Olen asunut ison osan elämästäni sohvalla. En ole hirveästi rasittanut itseäni sen enempää fyysisesti kuin henkisestikään vaan sohva on ollut helppo paikka jämähtää ja olla tekemättä mitään.

Liikunnan myötä sohva on saanut uuden merkityksen. Se on kuin laturi johon on nautinnollista asettaa itsensä kovaa pusketun päivän ja tiukan treeniviikon jälkeen. Siinä ei tarvitse maata tuntikaupalla eikä mässyjä mussuttaen, jo pienikin hetki tuntuu virkistävältä ja nautinnolliselta. Tulee hyvä fiilis kun miettii miten hyvin on jaksanut juosta, kolistella rautoja, tehdä töitä ja touhuta pojan kanssa.


Lepo ei ole oikeastaan merkinnyt minulle koskaan mitään. Se on vain ollut yksi pakollinen osa päivää. Nyt se on nautinto. Ilman hyvän levon, hyvän ravinnon ja hyvän liikunnan yhdistelmää ei voi saada hyviä tuloksia hyvinvoinnissa.

2 kommenttia:

  1. OT: En tiedä, onko vika Operassa (todennäköisesti) vai tässä sivussa, mutta mulla Opera menee nurin saman tien, kun tulen sun blogiin. Muut selaimet tosin pelittää ihan hyvin. Samaa ongelmaa ei toistaiseksi ole ollut missään muussa blogissa. Outoa.

    VastaaPoista
  2. Jotain häikkää tässä blogissa tosiaan on koska kaikki pidemmät päivitykset menee Firefoxilla sekaisin mutta näkyy IE:llä.. Laitan palautetta Bloggerille saman tien, saavat tutkia mikä mättää.

    VastaaPoista