perjantai 11. toukokuuta 2012

Viikko puolimaratoniin.

Maksoin eilen ilmoittautumismaksun ja varmistin paikkani viikon päästä lauantaina kisattavassa puolikkaan kisassa. Tapahtuma on ollut kalenterissa viimeiset puoli vuotta mutta jotenkin nämä erilaiset jalkaoireilut ja flunssakaudet saivat jättämään ilmoittautumisen viime tippaan.

Miten sitten viimeinen viikko kuluu?

Tänään perjantaina kävin salilla tekemässä penkkitreenin, vatsoja ja leuanvetoa. Ei siis rasitusta jaloille. Huomenna, sunnuntaina ja maanantaina lepäilen. Perusarkiliikuntaa, pyöräilyä ja kävelyä ja vähän vatsatreeniä ym. kotona. Tiistaina viimeinen lenkki, noin 5-8km kevyesti pitäen juoksutuntumaa yllä. Keskiviikkona salitreeni ilman rasitusta jaloille. Torstaina ja perjantaina keskitytään syömiseen ja juomiseen. Kaikilla aterioilla hyvä määrä hiilihydraattia. Lauantaina pakataan perhe autoon, ajetaan kisapaikalle ja juoksen paremman ajan kuin debyytissäni viime syksynä.

Nilkka on tuntunut kipeältä viime päivinä, se muljahteli oudosti viime lauantain lenkillä. Erikoista mutta se ei kuitenkaan vaivaa yhtään juostessa. Toivotaan että asia pysyy samalla mallilla ja varmuuden vuoksi hoidan nilkkaa jäällä ja voltarenilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti