perjantai 22. syyskuuta 2017

Ääripolarisoitua ultraharjoittelua.

Lauantain maraton oli lopulta täydellinen harjoitus. Se oli kevyt sekä henkisesti että fyysisesti, hölkkäsin koko matkan rennosti läpi todella matalilla sykkeillä eikä juoksun jälkeen ollut minkäänlaisia tuntemuksia. Tuntui erikoiselta katsella Ratinan rappusissa tuskaisesti vaappuvia kanssajuoksijoita. Minäkin olin ennen tuollainen! Viime vuonna kaikilla kuudella maratonilla rappusissa tuntui pahalta ja kävely tasaisellakin oli päiväkausia hankalaa. Nyt olisin voinut hyppelehtiä raput ylös ja alas! Mitä ihmettä minulle oikein on tapahtunut?

Valmentajana olen tottunut selittämään harjoittelun ja kilpailutulosten välisiä korrelaatioita. "Kisat menivät todella hyvin ja kova työ näkyy" tai "Et treenannut kesällä juuri ollenkaan ja se näkyy suorituksissasi". Tuntuu aika vaikealta kirjoittaa järkevästi omasta tekemisestäni juuri nyt koska minkäänlaista järkevää korrelaatiota ei yksinkertaisesti ole.

Juoksin kaksi maratonia viiden viikon välein, 13.8. ja 16.9. Elokuun maratoniin käytin 5 tuntia 42 minuuttia ja tähän viimeisimpään 5 tuntia 7 minuuttia. Molemmat tuntuivat yhtä kevyiltä ja helpoilta, ajasta vain putosi 35 minuuttia, siis lähes minuutin per kilometri. Kun juoksu oli yhtä helppoa ja vaivatonta ja sykkeet matalia niin miten tämä oli mahdollista?

Polarisoidulla harjoittelulla tarkoitetaan tehoalueiden ääripäiden käyttämistä. Tällöin harjoittelu jakautuu runsaaseen hyvin matalatehoiseen harjoitteluun sekä vähäiseen erittäin kovatehoiseen harjoitteluun, näiden ääripäiden väliin jäävää laajaa tehoaluetta ei käytetä juuri ollenkaan.

Minulta ei tehoja ole löytynyt pitkään aikaan mutta samaa polarisoitumista on selvästi näkyvissä juoksemissani kilometrimäärissä.

Viiden viikon aikana - siis kahden maratonin välissä - kävin lenkillä 11 kertaa eli noin kahdesti viikossa. Juoksin yhteensä 39 kilometriä, siis vajaa neljä kilometriä per harjoitus. Tähän määrään sisältyy yksi kovatehoinen 8 kilometrin mäkinen juoksu sekä 10 kpl 2-4 kilometrin kevyitä, noin 7 min/km hölkkäpätkiä. Viiden viikon harjoittelujakson aikana juoksin yhteensä vain reilut neljä tuntia!

Muutakaan liikuntaa ei juuri ollut, noin kerran viikossa tein painonnostoharjoituksen. Sen aikana syke ei nouse käytännössä ollenkaan.

Oli aika huimaa pudottaa noin paljon ajasta pois lisäämättä tehoa tai harjoittelematta mutta on myös selvää että uudestaan se ei onnistuisi. Uskoisin että alle viiden tunnin maraton tulee vielä melko helposti mutta sen jälkeen pitäisi alkaa tehdä myös töitä kunnon eteen.

Harjoitteluni - tai siis harjoittelemattomuus - tähtää nyt Wihan kilometrien nonstop-sarjaan Tampereella 21.10. . Se on siis jälleen täysin sattumalta viiden viikon päästä edellisestä startista. Tavoitteenani on tehdä oma matkaennätykseni eli 65+ kilometriä. Olen jo läpäissyt kaksi noin 12 tunnin ultraa tänä vuonna ilman treenaamista joten ehkä se kolmaskin voisi onnistua?

Avain kahteen onnistuneeseen pitkään harjoitukseen eli maratoniin näin lyhyen ajan sisällä tai kahteen ultraan nollakunnossa ei löydykään fyysisestä harjoittelusta. Kuin ihmeen kaupalla olen saanut henkisen balanssin juuri oikealle mallille viime tipassa ja juuri sitä kautta päässyt tavoitteisiini.

Kun tämän tulevan viiden viikon periodin aikana olen samaan aikaan isoimpien haasteiden ja projektien parissa mitä olen urheilujohtamisen, tapahtumasuunnittelun ja kilpailuiden järjestämisen saralla kokenut niin vähän meinaa syke nousta. Mutta silloinkin pitää vain hengitellä rauhassa ja muistaa että osaan kyllä.


. 3465 / 5000. Niin, ja muistaa punnertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti