Haastattelussa polku-ultraajat Simpanen ja Valido.

Lupailin jo vuosia sitten haastatteluja tänne blogiin tuttujen urheilijoiden kanssa. Aikaa on kulunut ja luulitte varmaan että koko homma on unohtunut mutta ehei. Odotin vain oikeaa hetkeä ja oikeita tyyppejä. Se hetki ja ne tyypit on nyt tässä!

Juuso Simpanen ja Don Valido ovat kenties tämän hetken kuumimpia kotimaisia ultra(polku)juoksunimiä ja onkin suuri kunnia saada heidät KKRR:n historian ensimmäiseen haastatteluun.


Ihan alkuun suuret onnittelut molemmille! Juuso voitti NUTS Karhunkierroksen 160 kilometrin kisan ja Don sijoittui flunssaisenakin 80 kilometrin matkalla kolmanneksi. Mikä on fiilis nyt, muutama päivä kisan jälkeen. Joko on palautuminen lähtenyt käyntiin? Jäikö vammoja tai vaivoja kropppaan?

Don: Kisan jälkeen fiilis on yleensä lopun päivää yltiöpositiivinen. Sitten iskeekin juoksun jälkeinen väsymys, johon sisältyy pienehkö masennus. Ihan kuin menisi sumussa. En itse ole normaalisti masennukseen taipuva persoona, joten huomaan selvästi eron mielentilassa kun olen juossut juuri ultran. Tätä vaihetta yleensä kestää jokusen päivän ja oikeastaan sinne saakka kun pääsee uudestaan hieman rääkkäämään itseään. Tänään pääsin fillaroimaan 30 kilometriä ja sain nyt heti virtaa ja pääsin taas kartalle. Kroppa ja mieli alkaa palautumaan.

Tällä hetkellä tilanne on se että oikea jalka alkaa olla hyvin palautunut ja juoksukunnossa, mutta vasemmassa jalassa pohje ja penikat hieman jumissa ja estää vielä hölkän. Normaalisti oikea jalkani on se heikompi jalka, joten tällä kertaa ihan positiivinen juttu että vasen jalka näyttää enemmän kolhiintuneen. Todennäköisesti perjantaina tai torstaina menen kokeilemaan hölkkää. Jos ei onnistu, niin sitten fillaroidaan.

Juuso: Fiilikset on kaksijakoiset tällä hetkellä. Olen erittäin onnellinen, että sain vietyä homman loppuun ja tulin vieläpä ensimmäisenä maaliin. En ikinä unohda sitä uskomatonta fiilistä kun saavuin maalisuoralle pitkän taistelun jälkeen. Kamppailin pitkään vasemman nilkkani kanssa, joka alkoi kipuilemaan jo ennen puolta väliä, se kipeytyi kokoajan enemmän mitä pidemmälle mentiin. Nyt tilanne on se että nilkka on kuin norsulla eikä sillä juosta ainakaan 2-3 viikkoon. Muuten kroppa ja mieli alkaa palautua jälleen normaaliin olotilaan, vaikka ajatukset kyllä pyörii edelleen lähes jatkuvasti viikonlopun tapahtumissa.

 Karhunkierroksen leijonakuningas Simpa

Donin valmistautuminen meni loppumetreillä pieleen sairastelun takia mutta pääsittekö muuten harjoittelemaan suunnitellusti? Millaisia harjoitusviikkoja teitte esimerkiksi viimeisen parin kuukauden ajan?

Don: Pääsin valmistautumaan kisaan noin 1,5 kuukautta myöhässä. Nilkkalukko aiheutti koko joulukuun ja tammikuun ongelmia. Onneksi kävin sitten fyssarilla ja kahden kuukauden vaivat selveni minuutissa. Helmikuun toisesta viikosta lähtien treenasin kisaa varten. Aloitin Kanarialla maltillisella "mäkiharjoittelujaksolla". Siitä sitten Suomessa pyrin tehdä aina kolme n. 140-160km/viikkoa ja yhden kevymmän viikon. Yleensä kevyemmätkin viikot venyivät päälle sadan kilsan. Tärkein treenijakso oli huhtikuussa, jolloin vedin kaikki juoksut lähinnä poluilla (Bodom Trailin reitillä) ja keräsin kolmisen 150km viikkoa. Nuo 150-160km juoksuviikot tuntuvat itselle tällä hetkellä sopivilta. Pystyn näissä määrissä vielä pitämään hyvää vauhtia yllä lenkeillä ja kehittyä. Jos takapakkeja ei tule, niin uskon että vuoden tai kahden sisään pystyn nostamaan harjoitusmääriä. Lisäksi pitäisi hiljalleen totutella jalkoja yhä enemmissä määrin mäkitreeneihin. Kaikki kuitenkin tulee tehdä maltilla tai muuten löytää itsensä pian telakalta.

Mitä sitä odottaa kun helmikuusta saakka pääsee toukokuulle asti täysin terveenä treenaamaan? No tietenkin sitä että 1,5 viikkoa ennen kisaa iski kunnon flunssa kuumeineen. Onnistuin kisaviikolla vielä saamaan jälkitautina kurkunpääntulehduksen, joten pääkisa 160km oli jätettävä väliin. Viimeiset valmistautumiset kisaan menivät siis täysin pyllylleen ja kun 80km viivalla olin, niin en tiennyt ollenkaan missä kunnossa enää olen.

Juuso: Valmistautuminen meni lähes juuri niin kuin halusinkin. Olin tammi- ja helmikuun Thaimaassa treenaamassa kavereiden kanssa ja tuli siellä yksi 50km vuorikisakin juostua helmikuun lopussa. Maaliskuussa tulin takaisin Suomeen, jolloin aloin lisäämään juoksumääriä. Huhtikuu oli kovin treenijakso, jolloin juoksin 230-250km viikkoja. Juoksu oli pääasiassa peruskestävyyttä ja kerran tai kaksi kertaa viikossa vauhtikestävyyttä. Pitkiä lenkkejä tuli tehtyä vähän palautumisen mukaan aina kun siltä tuntuu että se on järkevää tehdä, vähintään kerran viikossa. Valmistautumisjakson pisimmät lenkit olivat 60km, 70km ja 72km, jotka tein kolmena perättäisenä viikkona. Kolme viikkoa ennen kisaa juoksin vielä Bodom Trail 21km kisan, jonka jälkeen aloin jo keventämään harjoittelua ihan reilusti, jotta kroppa ja mieli olisi virkeänä starttiviivalla ja niinhän se olikin.

Don, miten kova paikka oli päättää että skippaat 160 kilometrin matkan startin ja siirrät osallistumisesi seuraavalle päivälle ja puolta lyhyemmälle matkalle?

Don: Oli kyllä kova paikka skipata 160km. Tähtäimessä oli kuitenkin UTTF-kiertäminen tänä vuonna sekä lisäksi kerätä riittävä määrä UTMB-pisteitä. Ensi vuonna ehdottomasti mukana Karhunkierroksella ja todennäköisesti perusmatkalla. Toki nyt kun juoksi 80km niin jäi kaivelemaan ettei alittanut yhdeksää tuntia. Lisäksi reittiennätys on kyllä vuodessa otettavissa kehityksen myötä. Ensi vuonna siis kiinnostaisi kyllä toisaalta lähteä rikkomaan 80km reittiennätystä ja toivottavasti Tero (reittiennätyksen haltija) on mukana tuolloin. Ehkä kuitenkin osallistun 160km:lle, koska olisi kiva yrittää saada nimensä pitkospuuhun Juuson ja Hermannin nimen alle.

Juusolla oli viime vuonna hirvittävää epäonnea NUTS-kiertueella. Miten paljon ne pyöri talven aikana lenkeillä päässä ja janosit niille Kuusamosta hyvitystä?

Juuso: Viime vuoden kisoissa oli tosiaan mukana paljon epäonnea mutta en ollut myöskään valmis fyysisesti enkä varsinkaan henkisesti näihin koitoksiin. Karhunkierroksella pyöräytin nilkan ikävästi noin 100km kohdalla, jonka seurauksena keskeytin. Pallaksella vatsa oli aivan sekaisin alusta saakka eikä mikään tuntunut imeytyvän. Keskeytin noin 60km jälkeen. Keskeytykset pyöri paljon päässä valmistautuessa tähän kauteen ja nälkä on ollut todella iso. Aion ehdottomasti palata Karhunkierrokselle, on se niin hieno tapahtuma kertakaikkiaan. Todennäköisesti ensi vuonna kisa jää kuitenkin muiden suunnitelmien takia väliin.

Oittaan Ruhtinaskunnan Herttua Valido

Millainen muuten oli ensikosketuksenne ultrajuoksuun ja millainen teidän suhteenne ylipäätään juoksuun oli aiemmin? Mitkä oli teidän ekat ultrajuoksukisat ja miten meni?

Don: Ensikosketus ultrajuoksuun tuli puskista. Olen sellaista ihmissorttia että sitten kuin jotain teen niin sitten sen teen kunnolla. Tykkään asettaa itselleni tavoitteita joita on hankala saavuttaa, monesti jopa mahdotonta saavuttaa. Aikoinaan halusin yliopistoon opiskelemaan linjalle jonne oli erittäin hankala päästä. Luin siten 38 kertaa 500 sivun pääsykoekirjan. Pääsin ekalla sisälle. Sama juttu oli futisjunnuna kun tahtoi huippupelaajaksi, sitä tuli kulutettua paljon aikaa kentällä. Taidot ja erityisesti fysiikka ei kuitenkaan koskaan riittänyt tarvittavan pitkälle eikä kaksi pahaa loukkaantumista lapsena edistänyt asiaa.

Ultrajuoksun osalta eräänä päivänä Esportilla juoksi Jari Tomppo vastaan ja alkoi kertomaan ultrista. Päätin sitten että jonain päivänä tulen juoksemaan yli 200km 24h:ssa ja Spartathlonin vetämään. Kaksi kuukautta siitä kun olin kuullut ultrajuoksuista Tompolta astelin ensimmäistä kertaa kisaan, suoraan Endurance 24h-kilpailuun. Muutaman kuukauden treenailu ei oikein ollut paras mahdollinen valmistautuminen 24h:lle. Pisin lenkki oli ollut maraton edeltävänä kesänä. Selvisin kuitenkin 12h hengissä ja kerrytin sata kilsaa kunnes sammahdin radan sivuun. Siitä sitten into syttyi. Tällä hetkellä Spartathlon on edelleen yksi tavoitteista, mutta ei pelkästään enää läpipääsynä vaan sijoitus- ja aikatavoitteet on myös.

Pelasin jalkapalloa läpi elämän mutta valmennushommat veivät jokunen vuosi sitten mukanaan ja lopetin höntsäämisen. Olin kuitenkin aina silloin tällöin hölkkäillyt futisurankin aikana joten oli normaalia että jatkoin liikuntaa siten hölkkäilyillä futiksen lopetettua. Sitten oltiinkin yhtäkkiä koukussa. Näissä ultrapuuhissa olen vielä nuori ja kehitystä voi tapahtua pitkällekin. Tavoitteet ovat epärealistisen korkealla ja varmasti vaikeita ja jopa mahdottomia saavuttaa, mutta silloin huomaan eniten tekeväni töitä. Ihminenhän on sellainen että kun esim. on hätä kyseessä ja hengenlähtö lähellä niin sitä venyy ties mihin. Samalla tavoin näiden epärealististen tavoitteiden avulla motivoin itseäni treenaamaan enemmän ja paremmin, koska tiedän että muuten en niistä ainakaan selviä. Nyt on oikeastaan vasta noin 1,5 vuotta kunnon treeniä kasassa joten kiire ei kuitenkaan vielä ole tavoitteiden suhteen. Ultrailu-ura on lähtenyt käyntiin ennakoitua paremmin. Viimeisissä neljässä kisassa olen päässyt podiumille ja lähiajan tavoitteena on jatkaa edelleen podium-sakissa. Pallaksella tulee tekemään tiukkaa.

Juuso: Aloitin juoksun hieman vahingossa, sekä hieman kaverien innoittamana kun olin Thaimaassa loppuvuonna 2014. En ollut futisuran lopetettuani tehnyt juurikaan minkäänlaista treeniä yli vuoteen joten säännöllisen urheilemisen aloittaminen tuntui hyvältä. Aloitin muutamalla tunnin juoksulenkillä ja parilla kävelylenkillä viikossa, josta määrät ovat nousseet säännölliseen tahtiin aina tähän päivään saakka. Ensimmäisen maratonin juoksin reilun puolen vuoden treenillä Hämeenlinnassa aikaan 2:56 ja siitä neljän viikon päästä juoksin ensimmäisen ultrajuoksukilpailun 100km Masokistin Unelmassa aikaan 8:22.

Teidän taustalta löytyy paljon yhdistäviä tekijöitä joista yksi on tosiaan futis jonka mainitsittekin jo. Juuso pelasi liigaa FC Hongassa ja Don toimii nykyään Hongassa juniorivalmentajana. Honkalan Noora on myös entinen jalkapalloilija ja esimerkiksi Savon polkukeisari Ville Tuure on kovan luokan futisfanaatikko, hänhän selvitti viime kaudella ainoana ns. Ultra Trail Grand Slamin (Karhunkierros 160km,  Pallas 134km, Vaarojen maraton 131km, Multamäki 100km).  Onko se vain sattumaa?

Don: Jalkapalloilijat varsinkin voivat olla erinomaisia ultrailijoita uransa jälkeen. Lajissahan toimitaan jaloilla ja harjoitukset kestää keskimäärin muutaman tunnin verran. Pohjat siis futarilla on hyvät jos ultrailuja haluaa aloitella, kun harjoitustaustoissa on jo pidempikestoista harjoittelua ja isompia harjoitusmääriä. Kun puhutaan vielä huippufutareista, niin veikkaan että esim. Juusolla on varmasti alla monia kesäpäiviä joina on vietetty pallon kanssa ja jaloilteen kentillä työpäivän mittaisia aikoja. Siitä on aika helppo sitten harpata kolmen tai neljän tunnin kevyeen ultraharkkaan kun parikymmentä vuotta on ensin tahkonnut kymmeniä tuhansia tuntia kentillä pallon kanssa.

Juuso: Juoksu on myös äärimmäisen yksinkertainen laji. Et tarvitse käytännössä muuta kuin jotkut kengät ja voit juosta missä vain, milloin vain. Vaikka tykkään olla osa joukkuetta ja joukkuelajit ovat myös lähellä sydäntä, olen aina tykännyt treenata paljon yksin ja tehdä asiat oman mielen ja tuntemusten mukaan. Siirryttyäni juoksun pariin on ollut mielettömän hienoa, kun on ollut vapaus tehdä aivan kaikki juuri niin kuin haluaa. Voi treenata juuri silloin ja juuri siellä kun itse haluaa. Se on tuonut lisää onnellisuutta ja vallan tunnetta omaan elämään.

Jalkapallohan on peli joka on aina kiehtonut filosofeja ja taiteilijoita ja ultrajuoksu vetää puoleensa vankkumattomia oman tiensä kulkijoita. Ehkä olette tietyllä tapaa nykyajan löytöretkeilijöitä jotka etsii lähipoluiltakin luontoyhteyttä ja syvempiä tasoja omasta itsestä ja olemisesta?  Kyse ei ole "vain" urheilusta ja kilpailemisesta?

Don: Ei tämä harrastus ole pelkästään urheilua ja kilpailua. Kyllä tästä täytyy nauttia ja mikään ei olekaan nautinnollisempaa kuin kauniina kesäaamuna päästä metsään rauhassa yksinään hölkkäämään. Lenkkeilyt johtivat muuttoon Nuuksion laidalle, jotta pääsisin mahdollisimman nopeasti syvälle metsään. Olen oppinut nauttimaan viimeisten vuosien aikana erittäin paljon luonnosta, metsästä ja "metsän hengestä". On upeaa seurata luonnossa kuinka kevät vaihtuu kesäksi tai talvi kevääksi. Aloin myös jopa hieman erakoitumaan viimeisen vuoden aikana, kun huomasin saavani enemmän nautintoa ollessani yksin metsässä kuin esimerkiksi viikonloppuisin kaupunkien kuppiloissa. Jotenkin siellä metsässä mieli rauhoittuu ja lakkaa ajattelemasta.

Tykkään enemmän juosta yksin kuin ryhmässä. Tosin silloin tällöin on mukava käydä tuttujen tai tuntemattomienkin kanssa hölkällä. Näiden lisäksi hölkässä on vapaus valita koska harjoittelee, missä harjoittelee ja miten harjoittelee. Tuloksistakin voi syyttää vain itseään. Siitä pidän.

Juuso: Itsellä nimenomaan se luontoyhteys on se joka tämän lajin pariin vetää. Mikä sen parempaa kuin kauniissa ja rauhallisessa luonnossa liikkuminen yksin tai ryhmässä. Pääasiassa tässä lajissa kuitenkin kilpaillaan omaa itseä vastaan, kokeillaan niitä omia rajoja ja lähdetään ylittämään itseä. Myös se yhteisöllisyys ja todellinen urheiluhenkisyys tulee tässä lajissa esille jatkuvasti. Lajin harrastajat ovat aidosti iloisia muiden onnistumisista ja pettymysten keskellä tukea saa aivan varmasti. Se on iso syy, miksi tähän lajiin rakastuin.

Mulle tulee Juuson tarinasta mieleen Mikko Salo joka oli lupaava liigafutaaja mutta hänkin lopetti varhaisessa vaiheessa ja päätyi lopulta crossfitin maailmanmestariksi. Mikko koki että vaatimustaso joukkuelajin harjoituksissa on liian matala ja toisaalta hän myönsi ettei voisi koskaan tulla lajissa riittävän hyväksi. Juuson kanssa samaa ikäluokkaa oleva Johannes Westö teki oman ratkaisunsa ja myös lopetti todella nuorena liigapelurina kun oli juuri lyömässä itseään läpi huipulla.  Millainen suhde teillä on futikseen nykyään?

Don: Tällä hetkellä on kaksi minää. On futisminä ja on hölkkäminä. Normaalisti iltapäivät ja illat, joskus aamut ja päivät, ja välillä osan yöstäkin vietän kentän laidalla harjoituksia vetämässä tai jotain futikseen liittyvää tehden. Ennen harjoituksia tai harjoitusten jälkeen, joskus niiden välissäkin, vaihdan hölkkäminän päälle ja silloin lakkaan ajattelemasta futista. Nautin jalkapallosta erittäin paljon ja tunnen olevani etuoikeutetussa asemassa että voin tällä hetkellä tehdä sitä päätoimisesti. Tässä työssä suhde lajiin tulee olla samanlainen kuin hölkkäilyssäkin, jos haluaa huipulle tai hoitaa asiansa kiitettävästi. Tästä täytyy tykätä ja tehdä hommia sen eteen. Käytännössä teen siis päivittäin töitä futiksen parissa ja päivittäin myös hölkkään.

Huhtikuu oli varsin mielenkiintoinen kuukausi kun ei ollut yhtään kokonaista vapaapäivää jalkapallosta (eli töistä) eikä tainnut olla myöskään lenkkeilyistäkään. En erota viikonloppua arkipäivistä mitenkään ja se tuntuu erinomaiselta. Maanantai on ihan yhtä hyvä päivä kuin lauantai. Kumpanakin päivänä teen töitä ja hölkkään. Paljosta on päässyt luopumaan ja luopuminen on vain tuonut helpotusta elämään. Yksinkertainen elämä on mukavaa. Viimeisenä vuotena alkoi käydä mielessä että on mahdotonta löytää samanhenkistä kumppania, mutta jostain puskasta sekin sitten löytyi.

Juuso: Nykyään futista ei tule juurikaan seurattua. Hyvin harvoin tulee myöskään käytyä enää pelaamassa, vaikka sitä kevyttä höntsäilyä huomaa välillä kaipaavansa. Ei futista tullut seurattua paljon silloinkaan kun itse pelasin mutta arvokisat olen aina katsonut ja ne kiinnostaa yhä. Toivottavasti Suomi saadaan kisoihin lähitulevaisuudessa!

Juuso pitää suosittua videoblogia ja siellä on päästy kuulemaan paljon ajatuksiasi ruuasta ja veganismistasi. Ravinto on kaikessa harjoittelussa avainasemassa mutta kun juostaan todella suuria määriä, sen merkitys vain kasvaa.  Entäs Don, oon käsittänyt että sinäkin syöt pääasiassa kasvispohjaisesti? Millaisin ajatuksin täytätte omaa korianne ruokakaupassa?

Don: Lihaa en ole kahteen vuoteen syönyt. Tuntuu että palautuu paremmin ja kykenee reenata paremmin lihattomalla linjalla. Suklaita ja juustoja syön mutta muuten sitten eläinkunnan tuotteita ei tule muuten enää syötyä. Se on ollut myös eettinen valinta.

Juuso: Olen ollut nyt nelisen vuotta täysin vegaanina. Vegeily lähti liikenteeseen terveyssyistä mutta nopeasti kuvioon tuli mukaan myös eettiset ja ympäristölliset seikat. Nykyään jälkimmäiset ovat tärkeämmässä asemassa ruokavalintoja tehdessä, mutta pyrin myös syömään asioita jotka saa kehon ja mielen voimaan hyvin.

Mitkä on teidän suurimpia unelmianne juoksun suhteen? Entä lähiaikojen unelmat eli loppuvuoden kisat ja tavoitteet niihin?

Don: Nyt pitäisi saada jalat kuntoon ja päästä Pallakselle haastamaan kärkeä. Jokaiseen kisaan lähden tavoittelemaan voittoa. Sitten on tänä vuonna vielä NCT70 ja Vaarojen Maraton. Ensi vuonna sitten helmikuussa TGC125.. Laitan varmaan myös Spartathlon-haun jälleen jos arpa innostaisi. Jossain vaiheessa olisi kiva sileällä kokeilla menisikö satanen jo alle kasin.

Juuso: Mulla on tänä vuonna tavoitteena saada onnistunut kokonaisuus UTTF:llä, eli kaikissa kisoissa maaliin ilman isompia ongelmia. Sitä kautta varmasti tuloksetkin on hyviä. Lisäksi syyskuussa Nuuksio Classic 70km, joka järjestetään ensimmäistä kertaa. Siellä myös onnistunut oma hyvä juoksu tavoitteena. Ensi vuodelle päätavoitteina kahdet ultrajuoksun arvokisat, Trail MM-kisat toukokuussa ja 100km MM-kisat syyskuussa.


Kiitos valtavasti jätkät! Toivottavasti lukijat tietää nyt hieman paremmin keitä olette ja millaisella draivilla Suomen ultraajien kärkeen olette itsenne todella lyhyessä ajassa raivanneet. Kevyitä kilometrejä!

Juuson elämää voi seurata youtubessa osoitteessa https://www.youtube.com/user/juusosimpanen ja instagramissa osoitteessa https://www.instagram.com/juusosimpanen/ .

Don kirjoittaa blogia osoitteessa https://donvalido.wordpress.com/ ja hänen instagram-tilinsä löytyy osoitteesta https://www.instagram.com/donvalido/ .