maanantai 1. kesäkuuta 2015

Toukokuun treenitilastot.

Vielä mentiin puolivaloilla. Harjoituspäiviä kertyi 19 mikä loi hyvää pohjaa alkaneelle kesälle. Onneksi olen välttynyt niiltä telakoilta jotka vie liikuntamahdollisuuden pois ulottuvilta kokonaan, toukokuun ekaa viikkoa lukuunottamatta sain juostua kolmesti viikossa vaikka lenkit lyhyitä olivatkin.

19 treeniä jakautui seuraavasti:

9 x juoksu
6 x voima/lihaskuntoharjoitus salilla
4 x painonnosto

Juoksulenkkien kilsat: 3 , 3 , 4 , 4 , 4 , 7 , 10 , 3 , 7. Yhteensä 45 kilometriä. Vähiten koko vuonna. Marraskuussa olen juossut viimeksi vähemmän.

Harjoittelun kuormittavuus oli tottakai hyvin kevyttä. Kovemmat treenit syntyi käytännössä siitä että otin salitreenin päälle soutuvetoja. Tein niitä kuusi kertaa eli aina kun tein omatoimisen lihaskuntoharjoituksen. Aiemminhan tein noita soutuja ja muita rääkkejä tosi harvoin ja nyt olen selvästi parantanut tapani. Ei vauhtikestävyyttä yksinkertaisesti vain voi kehittää tai ylläpitää ellei tee mitään treenejä joissa sitä kuormitetaan ja kasvatetaan.

Just soudussa sain kuukauden parhaat onnistumisen tunteet. Toukokuun ekalla viikolla tein elämäni parhaat soutuvedot niin 4 x 250, 3 x 300 kuin 2x 500 metrin harjoituksissakin. Se oli aika mieletön ennätysputki.

Painonnostossa tempaus on mennyt eteenpäin, omatoimiset valakyykkytreenit ovat vahvistaneet vastaanottoasentoa ja vetokin on räjähtävämpi mutta edelleen aivan liian vajaa. Toisaalta samaan aikaan työnnössä on tullut takapakkia, saksi ja ylöstyöntö on täysin löysä, oikeastaan suorastaan umpisurkea. Näin vähäisillä treenimäärillä on selvää että molempia on vaikea saada kuntoon samanaikaisesti, eipä siihen pysty edes lajin huiput. Mun mielestä on tosin järjetöntä surkutella ja harmitella asioita joita ei oikeasti ole valmis muuttamaan joten tämä tästä. Se on kyllä tosi hienoa että aiemmat tempauksen maksimipainoni alkaa olemaan nyt perussarjapainoja.

Kesäkuussa haluaisin saada kasaan kunnon kuormitusta. Lomareissut ja muut tulee vähän syömään harjoituspäiviä mutta todennäköisesti vedän ne vähäisemmät päivät sitten vain reippaasti kovempaa niin voi sitten pitää sitä ylimääräistä lepoa.

Harjoittelusta kesällä ja lomakaudella voisi kirjoitella lisääkin, se on varmasti ihan oman bloggauksensa arvoinen asia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti