lauantai 10. toukokuuta 2014

Giro-juoksuhaaste: 2. etappi - 22 kilometriä, tää tuntuu jo juoksulta.

Giro-juoksuhaaste: 345 kilometriä juoksua 24 päivässä.

pe 9.5. Etappi 1: 2 kilometriä
la 10.5. Etappi 2: 22 kilometriä
su 11.5. Etappi 3: 19 kilometriä
ma 12.5. Lepopäivä
ti 13.5. Etappi 4: 11 kilometriä
ke 14.5. Etappi 5: 20 kilometriä
to 15.5. Etappi 6:  25 kilometriä
pe 16.5. Etappi 7: 21 kilometriä
la 17.5. Etappi 8: 18 kilometriä
su 18.5. Etappi 9: 17 kilometriä
ma 19.5. Lepopäivä
ti 20.5. Etappi 10: 17 kilometriä
ke 21.5. Etappi 11: 25 kilometriä
to 22.5. Etappi 12:  4 kilometriä
pe 23.5. Etappi 13: 16 kilometriä
la 24.5. Etappi 14:  16 kilometriä
su 25.5. Etappi 15: 23 kilometriä
ma 26.5. Lepopäivä
ti 27.5. Etappi 16: 14 kilometriä
ke 28.5. Etappi 17: 21 kilometriä
to 29.5. Etappi 18: 17 kilometriä
pe 30.5. Etappi 19: 3 kilometriä
la 31.5. Etappi 20: 17 kilometriä
su 1.6. Etappi 21: 17 kilometriä

Yhteensä 24 / 345 kilometriä.

Ulkona oli upea, melkein kesäinen ilma kun lähdin yhden maissa toiselle etapille. Tuntui kuin haaste olisi alkanut vasta nyt, eilistä kahden kilometrin pyrähdystä kun ei meinannut edes huomata kun se oli jo ohi.

Askel tuntui ison osan matkasta tosi kevyeltä ja ajatus karkasi vähän liiankin kauas. Vaikka tässä vaiheessa tuntuisi miten helpolta tahansa niin se ei varmasti tarkoita sitä että jatko olisi helppo. Pitäisi vain pyrkiä keskittymään täysillä tähän hetkeen ja tähän etappiin - toisaalta kun ajatus vaeltaa niin ajantaju katoaa ja kilometrejä tulee ja menee kuin huomaamatta.

Ilma oli niin lämmin että olisin voinut ihan hyvin juosta pitkien trikoiden sijaan shortseilla. Muita lenkkeilijöitä ja ulkoilijoita oli kuitenkin yllättävän vähän liikkeellä. Ehkä ihmisillä on lauantaisin yhdestä kolmeen parempaa tekemistä? Mikä muka voisi olla parempaa tekemistä!? :)

Huomenna on äitienpäivä ja vaikka perheen kanssa olisi kiva olla koko päivä niin 19 kilometriä odottaa jossain välissä. Katsotaan miten yöunet riittää palautumiseen kun yöllä pitää valvoa Euroviisujen parissa :D

 
Se oikea Giro eli Italian ympäriajo alkoi eilen Belfastista joukkueaika-ajolla. Kaupunki on värjäytynyt kilpailun tunnusväriin eli vaaleanpunaiseen ja Belfast Telegraphkin näyttää hetken ajan La Gazzetta dello Sportilta. Väkeä oli tuhansittain eilisen reitin varrella joka alkoi ihan hienossa säässä mutta sai ikävän käänteen kun peribrittiläiseen tapaan taivas repesi ja alkoi sataa. 
 
Kilpailun kokonaismittaan (3450 kilometriä) nähden erittäin lyhyellä eli vajaalla 22 kilometrin etapilla nähtiin jo unelmien murskautuvan. Garmin Sharp-tallin aika-ajoletkan keskimmäinen pyöräilijä kaatui kaivon kanteen ja kolme seuraavaakin ajajaa lensivät karmean näköisesti ilmaan ja iskeytyivät maahan. Neljästä kaatuneesta ajajasta kahdella murtui solisluu, toinen heistä oli erinomainen irlantilaispyöräilijä Dan Martin jolla olisi ollut ainutlaatuinen tilaisuus ajaa yhtä maailman suurimmista kilpailuista kotiyleisönsä edessä. Saman tallin Ryder Hesjedal, joka voitti Giron kaksi vuotta sitten, selvisi ilman kaatumista mutta menetti tapauksen vuoksi kuitenkin niin paljon aikaa että hänen mahdollisuutensa kokonaiskisassa ovat käytännössä menneet jo ennen kuin kilpailu oikeastaan edes alkoi. Näin tylyä ja surullista urheilu voi joskus olla.

Minä lähden nyt saunomaan ja palauttelemaan lihaksia, huomenna on taas uusi päivä metsäpoluilla!

4 kommenttia:

  1. Tää on kyllä huippua seurata sun haasteen etenemistä, oon täysillä hengessä mukana!

    Minusta se on muuten yleensä tosi kivaa, kun lenkillä tulee kilometrejä ihan huomaamatta ajatusten vaeltaessa ties missä.

    Lupaa hyvää haasteen etenemiselle, jos 22 kilometriä menee kevyesti, jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu että näitä on kiva lukea ja seurata, pyrin kirjoittamaan jokaisesta etapista oman bloggauksen.

      Olet ihan oikeassa, kun ajatus vaeltaa niin juoksu tuntuu kevyeltä ja mitä enemmän sitä juoksua ja askeltamista miettii niin sitä raskaampaa se on. Molempia on tullut jo koettua monta kertaa :D

      Poista