maanantai 26. toukokuuta 2014

Giro-juoksuhaaste: 15. etappi - 23 kilometriä spagetin keittämistä.

Giro-juoksuhaaste: 345 kilometriä juoksua 24 päivässä.

pe 9.5. Etappi 1: 2 kilometriä
la 10.5. Etappi 2: 22 kilometriä
su 11.5. Etappi 3: 19 kilometriä
ma 12.5. Lepopäivä
ti 13.5. Etappi 4: 11 kilometriä
ke 14.5. Etappi 5: 20 kilometriä
to 15.5. Etappi 6:  25 kilometriä
pe 16.5. Etappi 7: 21 kilometriä
la 17.5. Etappi 8: 18 kilometriä
su 18.5. Etappi 9: 17 kilometriä
ma 19.5. Lepopäivä
ti 20.5. Etappi 10: 17 kilometriä

ke 21.5. Etappi 11: 25 kilometriä
to 22.5. Etappi 12:  4 kilometriä
pe 23.5. Etappi 13: 16 kilometriä
la 24.5. Etappi 14:  16 kilometriä
su 25.5. Etappi 15: 23 kilometriä
ma 26.5. Lepopäivä
ti 27.5. Etappi 16: 14 kilometriä
ke 28.5. Etappi 17: 21 kilometriä
to 29.5. Etappi 18: 17 kilometriä
pe 30.5. Etappi 19: 3 kilometriä
la 31.5. Etappi 20: 17 kilometriä
su 1.6. Etappi 21: 17 kilometriä

Yhteensä 256 / 345 kilometriä.

 Viidestoista etappi! Miten pitkälle onkaan jo tultu. Toisaalta on sellainen olo kuin etappeja ei olisi vielä takana montaa, 2-3 tuntia juoksua päivittäin samoissa maisemissa on saanut jotenkin mielikuvissa ne lenkit sulautumaan toisiksi. Asioiden mittakaava muuttuu kun on konkreettisesti niissä sisällä eikä kyse ole jostain isosta asiasta tulevaisuudessa, niin kuin tämä haaste mun mielessä oli yli vuoden ajan. En erityisemmin odota haasteen loppumista eikä tämä tunnu mitenkään raastavalta ja rankalta. Aikatauluttaminen on haastavinta, henkinen ja fyysinen jaksaminen ei niinkään. Aikataulutkin ja etappien sovittaminen muuhun elämään sujuu helposti kun perhe ja läheiset on täysillä tukemassa mua tämän haasteen kanssa ja he tietävät että nämä toukokuun 12-14 tunnin juoksuviikot on suoraan pois muiden kesäkuukausien liikuntamääristä.

Viidestoista etappi oli yksi haasteen pisimmistä. Se taisi olla myös viimeinen helteessä juostu etappi mikä on ihan hyvä juttu. Lenkki eteni tosi kevyesti ja helposti ensimmäiset 20 kilometriä mutta viimeiset kolme kilometriä olivat hankalia. Jostain syystä kahdenkympin kohdilla jaloista katosi voimat ihan täysin, ikään kuin lenkin alussa mulla olisi ollut jalkojen tilalla raakaa spagettia ja reilut kaksi tuntia juoksua helteessä olisi kypsentänyt ne veteläksi nauhapastaksi. Piti keskittyä ihan kunnolla että askeleet veivät eteenpäin, muuten meinasin jäädä pomppimaan paikoilleni eikä eteenpäin vievää voimaa ollut lainkaan ponnistuksessa.

Enää alle sata kilometriä jäljellä. Ekalla viikolla juoksua tuli lähes 14 tuntia, toisella viikollakin 12½ tuntia. Vikalla viikolla ehkä noin kymmenen tuntia fiiliksestä ja menohaluista riippuen.



Muuttaakohan 40 tuntia juoksua kolmessa viikossa ihmistä jotenkin? En oikein tiedä vielä. Katsotaan osaanko vastata siihen viikon kuluttua.

2 kommenttia:

  1. Hyvin kulkee, jeejee.

    Olen huomannut itsekin tuon, että haastavien juttujen mittakaava muuttuu siinä tekemisen myötä. Etukäteen joku juttu saattaa tuntua tosi vaikealta ja pelottavalta, mutta sitten kun pääsee siihen tekemisvaiheeseen, niin sitten sitä vaan tekee, eikä fundeeraa, että ompa tämä nyt rankkaa ja vaikka mitä. Tuon kun muistaisi itse siinä vaiheessa, kun etukäteen stressaa ja hermoilee, niin vois vähetä se oma hermoilu. :)

    Sun matkaa on hienoa seurata, tsemppiä vikalle viikolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tismalleen noin! "Kaiken minkä olen oppinut elämästä olen oppinut juoksemalla" on ehkä liioittelua mutta fyysisen kunnon lisäksi tästä on saanut ihan hirveästi henkisiä pelimerkkejä. Hermoilu ja stressaus on melkein aina turhaa joskin ihan luonnollista :)

      Poista