torstai 8. marraskuuta 2012

Lajit joita haluaisin kokeilla.

Vannon hyvin vahvasti monipuolisen liikkumisen ja treenaamisen nimeen mutta olen kuitenkin hyvin jämähtänyt juoksemiseen ja kuntosaliharjoitteluun. Tähän on useampiakin syitä: koen kehittyväni edelleen hyvin pitäytymällä näissä harjoitusmuodoissa, liikkuminen on pysynyt mielekkäänä enkä ole kyllästynyt ja aikataulu on sopivan täynnä. Liikun viitenä päivänä viikossa enkä haluaisi ottaa pois kumpaakaan lepopäivistä enkä ole tällä hetkellä halukas vaihtamaan juoksu- tai salitreenejä johonkin muuhun.

Tästä huolimatta mielessä on kyllä paljon eri lajeja ja urheilumuotoja joita olisi kiva joskus kokeilla. Ajattelin listata ne tänään.


Crossfit Erittäin inspiroiva laji joka jo nyt muovaa treenejäni eri liikesarjojen ja harjoittelutapojen muodossa. Lähivuosina kun suurin huuma ja tungos cf-saleilta katoaa ja tilanne normalisoituu voisin ilmoittautua on ramp-kurssille ja korvata sillä jonkin aikaa muun saliharjoitteluni.

Kiipeily  Joko seinäkiipeily tai boulderointi luonnossa toisi oman lisänsä voimaharjoitteluun. Kiipeilyssä tarvitaan vahvoja sormia, pitävää otetta ja hyviä käsilihaksia. Joku mimmi oli laittanut huikean treenivideonsa youtubeen: http://www.youtube.com/watch?v=iTWPbSgKaWI . Wow!

Käsipallo Suomessa aika harvinainen mutta maailmalla todella iso joukkueurheilulaji. Käsistä olisi hienoa päästä katsomaan, sarjaotteluja on lähinnä isoilla paikkakunnilla ja ruotsinkielisissä osissa maata, ja ennen kaikkea kokeilemaan pelata. En ole yleensä joukkueurheilun suuri ystävä mutta käsistä voisi olla hienoa testata, sitä pidetään usein fyysisimpänä joukkuelajina, siis "kovempana" kuin vaikkapa lätkä tai amerikkalainen jalkapallo.

Maantiepyöräily Omistan yksivaihteisen peruspyörän jossa on lastenistuin. Sillä ei poljeta pitkiä etappeja vaan lähinnä kodin, työpaikan, ruokakaupan ja leikkipuiston väliä. Jos voittaisin lotossa en vaihtaisi autoa tai asuntoa vaan ostaisin kunnon pyörän. Olisi hienoa joskus heittää joku 50 tai 100 kilometrin lenkki.

Painonnosto Nyt en siis tarkoita käsipainojen kolistelua kuntosalin nurkassa vaan perinteistä olympiatyylin painonnostoa joka koostuu tempaus- ja työntonostosta. Olen käynyt katsomassa muutamia painonnostokilpailuja ja seurannut lajia tv:stä ja onkin todella motivoivaa nähdä esimerkiksi 50-kiloisen teinitytön nostamassa kaksi kertaa oman painonsa suorille käsille. Paikallinen painonnostoseura järjestää toimintaa paitsi nuorille niin ilmeisesti myös lajia kokeilemaan haluaville aikuisille. Oikeiden tekniikoiden oppiminen kiinnostaisi todella paljon.

Pikaluistelu Pikaluistelu on komean näköistä tv:n välityksellä mutta todellisen kolauksen koin viime talvena kun poikani kanssa sattumalta bongasin paikallisella tekojääradalla treenaavia harrastajia. Hupullisessa trikoohaalarissa ja klonksuvissa luistimissa käppäilleet hemmot kisaisilivat piirin mestaruuskisoissa seuraavalla viikolla ja olimme pojan kanssa katsomassa. Ainoina katsojina. Visuaalisesti äärimmäisen kiehtovan näköistä kun pitkillä vedoilla liututetaan ympäri rataa kovaa vauhtia. Mutta kuten eilen kirjoitin, en omista edes tavallisia luistimia saati pikaluistimia. Ehkä kuitenkin joskus. Hauska olisi kokeilla... sitten joskus kun pysyy edes pystyssä hokkareilla.

Spinning Todennäköisesti kokeilen spinningiä ennen maantiepyöräilyä :D Tämä olisi näistä helpointa toteuttaa koska salillani on joka päivä yksi tai useampia spinning-tunteja mutta eipä ole vielä tullut mentyä mukaan. En ole koskaan ollut millään ryhmäliikuntatunnilla mikä nostaa vähän kynnystä lähteä kokeilemaan.

Taiji (tai chi) Tämä laji onkin ilmestynyt vähän puskista nimittäin kaverini on innostunut lajista ja on alkanut ohjaamaan tunteja. Hän on myös pyytänyt minua kokeilemaan ja ajatus kyllä kiehtoo, olen todella kankea ja olisi hyvä saada lisää liikkuvuutta ja oppia kehonhuoltoa. Kiinalaisen sananlaskun mukaan "Siitä, joka harrastaa taijita, tulee notkea kuin lapsi, vahva kuin puunhakkaaja ja tyyni kuin viisas." Siihenhän tässä muutenkin pyritään!

Triathlon Triathlonin jokamiesmatka (750 m uintia, 20 km pyöräilyä, 5 km juoksua) voisi olla hieno läpäistä mutta ensin pitäisi tosiaan hankkia se kunnon pyörä - ja opetella uimaan! Pystyn uimaan ehkä parisataa metriä uimahallin seisovissa vesissä kun rataköysi tai altaanreuna on vieressä mutta 750 metriä virtaavassa joessa tai aaltoilevassa järvessä.. Yksi lisää hukkumistilastoihin. Ehkä vielä jonain päivänä käyn jonkin aikuisten uintikurssin ja läpäisen triathlonin.


Ei muuta kuin venaamaan koska bloggaan jostain näistä!

4 kommenttia:

  1. Toi triathlon on kyllä sellanen juttu, jolla mä aina säännöllisen epäsäännöllisesti fiilistelen. Ehkä mä siirryn harrastamaan sitä, jos tuntuu ettei pelkällä juoksemisella ole enää annettavaa.. Tai jos edes ajatus triathlonista saa isommat fiilikset, kun joku plan maratonista. En kyllä tiedä tuleeko sellaista päivää koskaan :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oishan se hienoa edes kokeilla. Joku teräsmies-kisa tuskin tulee kuitenkaan omalla kohdalla koskaan kyseeseen :D

      Poista