tiistai 8. maaliskuuta 2016

Helmi-maaliskuun harjoitteluja.

Helmikuun treeniyhteenvedon kirjoittaminen on vähän venähtänyt mutta otetaan se vaikka nyt käsittelyyn. Harjoituksia kertyi odotetusti melko vähän, oli maratonia varten keventämistä, sen jälkeen siitä palautumista ja myös isojen kisojen järjestelyt jotka veivät ajan ja energian. Pääsyy vähäisiin harjoitusmääriin oli kuitenkin ehdottomasti tuo maraton, pidinhän ennen sitä kolme lepopäivää ja sen jälkeen peräti viisi palauttelupäivää. Jatkossa tulen todennäköisesti palaamaan selvästi aikaisemmin, kolme treenivapaata päivää ennen maratonia ja kolme sen jälkeen olisi riittänyt ihan hyvin.

Harjoituksia kertyi helmikuussa siis yhteensä vaivaiset 16, kolme vähemmän kuin tammikuussa. Juoksua kymmenen ja painonnostoa kuusi kertaa. Molempiin kun olisi tullut pari lisäkertaa niin olisin ollut tyytyväinen. 20 ois mulle ihan passeli harjoituskertojen määrä kuukauteen.


Juoksukilometrejä kertyi yhteensä tasan 100. En ole koskaan juossut helmikuussa niin paljoa. Viime vuonna juoksin ekan satasen kuukauden kesäkuussa! Että tämmöinen juoksuharrastaja. Tuo kertoo hyvin siitä miten paljon voin kehittää tekemiseni tasoa vieläkin pelkästään säännöllisellä määrän kasvattamisella. Näkemykseni mukaan vajaan kympin lenkit riittäisivät hyvin perustasoksi jolla pääsee maratoneilla maaliin 4+ tunnissa. Noin 15 kilometrin lenkeillä olisi mahdollista jo takoa sinne alle neljään tuntiin riippuen vähän millä vauhdeilla malttaa harjoituslenkit ottaa.

Maaliskuu on alkanut melko vähäisillä juoksukilometreillä jälleen kerran mutta uskon vahvasti että askel piristyy kun kuukausi etenee. Kahdeksan ekan päivän aikana viisi treeniä. Painonnostosta tuli yhtäkkiä pitkä, puolentoista viikon tauko mutta onneksi pääsin palaamaan salille omien treenien pariin lauantaina. Vire oli kadoksissa ja tuli omituisia pummeja esimerkiksi valakyykyssä. Äkkiä tuntuma kuitenkin taas löytyi ja eilen tein todella hyvän työntötreenin iltapäivällä!

Niin kuin kaikilla muillakin niin meidänkin perheessä on kiertänyt lentsu mutta olen ainakin toistaiseksi onnistunut välttämään sen. Yöllä ja aamulla tuntui kuitenkin pieniä oireita ja päätin juosta tosi lyhyen siivun, kevyen kolmosen. Liikun jatkossakin päivittäin maltillisesti jos olo pysyy lähes normaalina. Reitit oli tänään liukkaimpia koko talvena, useamman vuoden käytössä olleista Nordic Gripeistä on lähtenyt jo aika paljon nastoja irti ja tuntui että nyt niiden pito oli ihan olematon. Voi olla että maltan ostaa uudet vasta ensi talvena.

Tänään touhu jatkuu vielä lasten ja nuorten treenien ohjaamisella. Siihen liittyen hoidinkin äsken kuntoon ilmoittautumiseni toukokuussa Varalan urheiluopistolla järjestettävään erittäin mielenkiintoisen koulutukseen. Lasten ja nuorten voimaharjoittelu urheilijan polulla on varmasti erinomainen paketti ihan kenelle tahansa junnujen parissa toimivalle ja jo nyt ilmoittautuneita on tosi iso määrä kaikista mahdollisista lajeista.

2 kommenttia:

  1. Sulla on kunnioitettava aloitus urheiluvuodelle! Mulla on työn ja tuskan takana saada edes neljä kuntoilupäivää kasaan viikossa. Yhdessä juostu mara toi mukavasti kilsoja, muuten juoksukalenteri näyttäisi aivan toiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan sama juttu mulla, oishan noita kilometrejä helmikuussa ollut melkein puolet vähemmän ilman sitä maratonia. Mutta kaikki lasketaan! :)

      Poista