keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

CrossFit Games 2015 - Uutta Richiä etsimässä.

Kansainvälisen CrossFit-kilpailukauden huipennus on käsillä. Lajin MM-kisat eli Gamesit ovat jo alkaneet masters- ja junnusarjojen osalta ja juuri näillä hetkillä myös miesten, naisten ja joukkueiden suoritukset starttaavat.

 Yksilökisassa, johon tässä jutussa lähinnä keskityn, on tämän hetken tiedon mukaan noin kymmenen lajia joista osa on edelleen julkaisematta. Tänään keskiviikkona startataan kuten useasti ennenkin meren rannalla, avauksessa uidaan ensin 500 metriä, melotaan laudan kanssa 3.2 kilometriä ja lopuksi vielä  uidaan 500 metrin matka maaliin.

Toisessa keskiviikon lajissa kanniskellaan painavia hiekkasäkkejä pitkin stadionin rappusia ja siirrellään niitä kottikärryissä paikasta toiseen. Eka laji starttaa noin klo 17 ja toinen yhdeltä yöllä.

Torstai on lepopäivä ja perjantaina varsinainen kisaviikonloppu pääsee käyntiin. Klo 22.30 aloitetaan Murphilla, yhdellä crossfitin tunnetuimmista harjoituksista jonka julkaisemisesta tulee tänä kesänä kuluneeksi tasan kymmenen vuotta. Siinä juostaan ensin 1600 metriä, tehdään 100 leuanvetoa, 200 etunojapunnerrusta ja 300 ilmakyykkyä jonka jälkeen juostaan vielä uudestaan 1600 metriä.

Neljäs laji, puoli kahdelta lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa, on tempausversio viime vuonna nähdystä Clean Speed Ladderista. Viisi painoa temmataan mahdollisimman nopeasti ja parhaan tuloksen tehneet jatkavat aina seuraavalle kierrokselle. Viides laji alkaa neljältä aamuyöllä mutta sitä ei ole vielä julkistettu.

Alustavan listauksen mukaan lauantaina olisi neljä tai viisi lajia. Yhdeltätoista illalla juostaan futisstadionille rakennetun esteradan läpi, pidetään pieni tauko ja juostaan samaa reittiä takaisin. Molemmat juoksut pisteytetään erikseen joten kyseessä on kaksi erillistä lajia.

Kahdeksas laji käydään heti kun esteradat on paketissa. Siinä pyöritellään ensin possua - eli jonkinlaista CrossFit inc.:n kehittelemää uutta mötikkää -  30 metrin matka. Porsas ei ole ihan kevyin mahdollinen kinkku vaan miesten versio painaa 254 kiloa ja naisten 179 kiloa. Sen jälkeen kiivetään köyttä neljä kertaa ylös pelkillä käsivoimilla ja lopuksi kävellään vielä kahdesti 15 metrin matka. Jokainen osuus pitää tehdä rikkumattomana eli esimerkiksi käsilläkävelyssä ei saa huilia välillä ja yrittää uudestaan vaan aina palataan takaisin alkuun jos jalat napsahtaa maahan.

Yhdeksännessä lajissa otetaan maksimityöntö, se starttaa noin kolmelta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Sen jälkeen on ilmeisesti vielä yksi laji ennen lepoa.

Sunnuntain finaalipäivä käynnistyy vähän ennen yhdeksää illalla lajilla jossa vuorotellen juostaan 400 metriä ja kannetaan 15 metrin matka hartioille nostettavaa telinettä, tämä touhu muistuttaa vähän sitä kun joku siirtää yksin kyykkyräkin salilla paikasta toiseen. Miesten teline painaa 172 kiloa ja naisten 136 kiloa.

Sitten on vielä vihoviimeinen finaalilaji josta en tiedä vielä yhtään mitään. Mutta kuka selviää sinne asti ja millaisessa tilanteessa?

Suomea edustaa viime vuoden tapaan Porin punttikarhu, Pihlavan työväen urheilijoiden uintijaoston, CrossFit Porin ja lopulta CrossFit Varaston koulima Jonne Koski. Jonnen sijoitus oli debyytissään 32. ja tavoitteet on varmasti tänä vuonna selvästi kovemmat. Veikkaan että kaiken osuessa nappiin Jonne saattaa olla lopulta jopa top vitosessa!

Mitään sisäpiirin tietoa mulla ei ikävä kyllä ole miehen kunnosta antaa, olen viimeksi nähnyt Jonnen painonnostokisan puntarilla ja sen jälkeen jollain juoksulenkillä. Puntari arpoi hänen pöytäkirjasarakkeeseensa numeraaleja yhtä mielivaltaisesti kuin muillekin kilpailijoille mutta juoksuaskeleessa oli aika hyvää lennokkuutta. Näin ohihölkötelleenä arvioisin rennon 4 min/km vauhdin sykkeeksi 162. Ilman kosteusprosentti tai tuulensuunta ovat jo karanneet mielestä. Sori.

Yle oli tehnyt Jonnesta mainion jutun jossa hän kertoo oleskelleensa Atlantin takana jo useita viikkoja. Tämä lupaa hyvää, aikaeron vuoksi joutuu antamaan liian helposti tasoitusta kun eka viikko tai jopa kaksikin menee unirytmin löytämisessä kohdalleen. Tällaisessa kilpailussa ja lajissa palautumisen pitää olla ehdottomasti parasta mahdollista luokkaa.

Jos skaban voittajia on pakko veikata niin uskoisin viime vuoden kakkosen Mathew Fraserin olevan todella vahvoilla. Jokerikorttina esiin voisi nostaa vaikkapa Dan Baileyn joka on ollut neljä kertaa mukana ja aina top-kympissä. Varmaa on kuitenkin se että mestari vaihtuu vuosien tauon jälkeen kun moninkertainen mestari Rich Froning jr siirtyi joukkuekisaan.

Naisten puolelta lähtisin viime vuoden mestarin Camille Leblanc-Bazinetin kelkkaan, hän ei ole juuri missään paras mutta kaikessa tasaisesti erittäin hyvä. Kuudes kerta peräkkäin Gameseissa on sellainen määrä kokemusta että siitä ei voi olla kuin valtavasti hyötyä. Euroopan ja Afrikan yhdistetyn karsinnan voittanut Ragnheiður Sara Sigmundsdottir on tosi kova, samoin toinen islantilainen Annie Thorisdottir jolla on jo kaksi mestaruutta ja kaksi kakkossijaa. Yllättäjiksi veikkaan ensi kertaa mukana olevaa Kari Pearcea sekä olympiakultaa Pekingissä 2008 purjehtinutta Anna Tunnicliffeä joka on kolmatta kertaa mukana.

Välilehdestä kuuluu jo jotain hulinaa, siellähän on valtameressä pulikoiminen käynnissä! Suoraa lähetystä ja tuloksia voi seurata koko viikonlopun osoitteessa http://games.crossfit.com/

4 kommenttia:

  1. Kiitos kattavasta ennakosta! :) Pidetään Jonnelle peukkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonne johtaa ekan päivän jälkeen! Upea startti, toivottavasti sama tahti jatkuu.

      Poista
  2. Oho, uusi lukija ilmoittautuu! :) Oon aiemminkin käväissyt blogissasi, mutta otanpa nyt ihan (lähiaikojen) asiakseni kahlata kaikki tekstit läpi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa, en tosin suosittele ihan kaikkien tekstien selaamista, se kun olisi melkoista kestävyysurheilua :D

      Poista