Reilun kuuden kilometrin aikana vain yhdessä kohdassa polvi tuntui huonolta, viimeisessä parisataa metriä pitkässä aika kovassa ylämäessä. Mutta heti kun mäki päättyi ja alkoi tasainen, kipu katosi!
Olen perinteisesti ollut hyvä mäkijuoksija, mitä enemmän ylämäkeä niin sitä innostuneemmin laitan askelta toisen eteen. Tulevien viikkojen aikana lienee syytä miettiä aina mahdollisimman tasainen reitti. Mulla oli mielessä juosta nuo seitsemän puolimaratonia kahdella eri seitsemän kilometrin reitillä. Joka toinen päivä toista kolme kertaa, joka toinen päivä sitten sitä toista kolmesti. Toinen, metsässä kulkeva maastopolku sisältää enemmän korkeusvaihtelua ja toinen enemmän puistomaisia ulkoilureittejä seuraava on lähes tasainen. Maastopolut on mielenkiintoisempia maisemien ja itse juoksun osalta mutta loukkaantumisriskikin on toki selvästi suurempi kun kantojen ja juurakoiden yli loikkiessa voi käydä huonosti. Ehkä ylimääräisiä käännöksiä ja äkkipysähdyksiä kannattaa nyt tuon polven tilanteen vuoksi välttää normaalia enemmän.
Jos polvi kestää näin hyvin tasaisella juoksua eikä myöskään ärry sitten kun määrät nousevat niin usko haasteeseen alkaa olla vähän korkeammalla. Henkisesti pystyn juoksemaan tuon 147 kilometriä vaikka yhden kilometrin puistopolulla - tai 400 metrin radalla :D Toivottavasti nyt ihan siihen ei tarvitse mennä.
Jos tuuli puhaltaa pysysvästi synkemmät pilvet taivaalta uskallan varovaisen hitaasti juosta sellaiset 4-5 lenkkiä seuraavan puolentoista viikon aikana, yhteensä noin 40 kilometriä. Eihän se ole tässä kohtaa valmistautumista juuri mitään mutta otetaan nyt kaikki vastaan mitä otettavissa on.
Onneksi nämä mun haasteet on mitä on, ei tarvitse vetää täysiä vaan ajan sijasta ratkaisee matka. Niin kuin joku ultraharrastaja on joskus sanonut niin "ulkoilun määrä ratkaisee". Hän tarkoitti sillä sitä että kovien vauhtien ja sykkeiden sijaan pitkässä juoksussa on tärkeintä että takana on riittävä määrä liikuntaa tunteina mitattuna, vaikka sitten miten kevyttä.
Toisaalta joku ei varmaan tuosta samasta syystä myöskään pidä näitä mun haasteita yhtään minään. Kuka vaan voi juosta 147 kilometriä viikossa tai 345 kilometriä kolmessa viikossa kun kello ei kiritä ja vaadi kovaa vauhtia. Mutta eipä mulla ole tarkoituskaan tehdä mitään historiallista tai poikkeuksellisen erikoista, kunhan pidän hauskaa. Kai se on ihan tarpeeksi hyvä motiivi oman vapaa-aikansa käyttämiselle?
Tavallisella kuntoilijalla on omat haasteensa ja kilpaurheilijalla omansa. Tämä on tälle mun tasolleni sopivaa extremeä ja omien rajojen koettelemista. Jos edes yksi ihminen innostuu mun esimerkistä ja huomaa että ihan tavallinenkin liikkuja voi välillä vähän haastaa ja testata itseään mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla niin aina vain parempi.
Yhden ja saman polun voi paitsi nähdä niin myös kokea ja kulkea loputtoman monella eri tavalla. Toivottavasti kolmentoista yön päästä pääsen kokeilemaan sitä minun tapaani.
Nohnoh.. Harva noihin sun haasteisiin oikeesti kykenee, että otapa vaan kunnia minkä ansaitset :). Mun on jo pariin viimeiseen tekstiin pitänyt kommentoida, mut puhelin deletoi tekstin ja joku kommentti ei sitten ollutkaan tullut.. Et toivottavasti se sun polvi tulee kuntoon eikä rupeaisi vastustamaan. Ihmeellinen blogimaailma, sitä on niin harmissaan toisen puolesta! Että jos nyt joku mun vastaava kommentti oliskin tullut, niin tässä itseäni toistan.. :D.
VastaaPoistaTarkoitin sitä että tottakai on paljon vaikeampaa esimerkiksi juosta puolimaraton alle puolentoista tunnin kuin juosta se mihin tahansa aikaan, sama pätee näihin mun haasteisiin. Mutta itseä varten kun näitä tekee niin eihän sillä tietenkään ole sen kummemmin väliä.
PoistaEi oo tullut kommentteja läpi, muakin harmittaa ihan älyttömästi varsinkin jos on kirjoittanut pidemmät liirum laarumit ja sitten se katoaa kun painaa julkaise-nappulaa.. Mutta nyt tuli hyvin perille asti! :)