perjantai 12. huhtikuuta 2013

Salipäivän ruokavalio kuvina.

Olin näköjään kirjoittanut jo tasan vuosi sitten tekstin otsikolla "Salipäivän ruokavalio". Ruokavalio ei ole hirveästi niistä ajoista muuttunut mutta päätinpä silti päivänä eräänä kuvailla noita ruokia ettei mene pelkäksi tekstin tuottamiseksi.

Varoitan jo etukäteen, tämä ei ole mikään hienojen kuvien lifestyle-blogi. En omista kameraa, räpsyttelin kännykällä. Muutenkin aika arki(inho?)realistisella tyylillä mennään joten nää on ihan oikeita safkoja eikä mitään fine diningia jota syön kerran vuodessa kun kaikki tähdet ovat oikeassa asennossa taivaalla :D


Aamupalalla lautasellinen tattaripuuroa, yleensä päälle lusikallinen hilloa mutta kuvauspäivänä olikin näköjään mehukeittoa ja vadelmia. Yleensä pari leipää kinkulla, juustolla ja kurkulla tai salaatilla mutta tuolloin oli näköjään leivätkin loppu, muusta puhumattakaan! Riisikakkuja onkin melkein aina leipäkaapissa varalla joten niitä meni näköjään neljä plus juustot päälle.

Syön samanlaisen aamupalan myös juoksupäivinä. Lepopäivinä jompi kumpi, joko puuro tai leivät, mutta ei molempia. Mukillinen vettä ja lasillinen tuoremehua menee aina aamupalan kumppanina.

Käyn melkein aina aamupäivällä salilla. Punttien kolistelun jälkeen pukuhuoneessa mussuttelen jonkun proteiinipatukan. Harvemmin joku juoma. Syön mieluummin protskuni kuin juon, en tiedä miksi? Hyvälaatuinen hera on toki parasta ja nopeinta imeytymään mutta onko sen vaikutus sitten tuloksiin 1%, 3% vai 5%, en tiedä. Tuskin ainakaan enempää.


Pari tuntia treenin jälkeen lounas. Se on usein joku salaatti. Tossa on ruukullinen salaattia (yleensä lollo rosso, tammenlehti tai frisee), purkillinen tonnikalaa, paketillinen mozzarellaa, yksi porkkana ja pari kourallista suolapähkinöitä. En käytä ikinä mitään salaatin kastikkeita, hyvistä raaka-aineista tehdyssä salaatissa on niin paljon aitoa makua ettei sitä tarvitse peittää millään litkulla. Nää mun salaattisetit on tosiaan aika tuhteja eikä ne mitenkään mahdu millekään lautaselle, siksi käytössä on joku tollanen muovirasia :D

Töissä en aina koskaan jaksa väkertää mitään kummallisempaa joten syön yleensä purkin tonnikalaa tai raejuustoa. Ja pari tuntia myöhemmin vielä joku valmisrahka.

Juoksupäivinä treenin jälkeen syön yleensä banaanin tai jotain muuta pientä. Äiti oli ostanut mulle pari päivää sitten 9barin patukoita joten tänään söin sellaisen tultuani metsästä sivistyksen pariin. Hyviä, joskin kalliita. Ei omilla rahoilla-settiä.


Kotona sitten puita uuniin ja kokkailemaan päivällistä. Toi puuhella oli mulle täysin outo juttu pari vuotta sitten kun nykyiseen asuntoomme muutettiin, enpä ollut nähnyt sellaista kuin jossain kotiseutumuseossa :D No, nykyään sillä tehdään 90% meidän perheen ruuista syksy-talvi-kevät-kaudella. Onhan toi vähän niin kuin avotulella paistaisi pihvejä?  Luukku on toki oikeasti aina kiinni, kunhan avasin että saadaan vähän blogiwau-fiilistä.

En ole pihvien suhteen mikään tiukkapipo. Kaslerit, ulkofileet ja muut halpislihat on yleensä käytössä, marinadilla tai ilman riippuen siitä mikä on tarjouksessa. Pihvejä tulee mussutettua melkein joka päivä, yleensä aina possua. Kanan tai muiden lintujen syömisestä en ole innostunut ellei kyseessä ole riista. Joku niissä vaan tökkii.

Jos en syö pihviä niin päivällinen on melkein aina joku kastike, possunsuikaleita kerma- tai chilisoijakastikkeessa tai jotain muuta vastaavaa.


Pannulla oli siis pari pihviä ja kokonainen paprika. Lisäksi puoli ruukullista salaattia.

Juoksupäivinä toimerrun keittämään riisiä tai 100-150 grammaa pastaa, salipäivinä yleensä en. Kyseessä on laiskuus ja "kyllähän toi annos jo itsessään riittää"-ajattelu eikä mikään hiilarien välttely.


Pihvit on saatu just ja just haarukoitua masuun kun alan jo väsäämään iltapalaa. Toi jugurtti on harvemmin käytössä, siinä on muistaakseni erilaisia makeutusaineita ja muuta hömppää mutta lähi-Siwassa oli vähän heikko valikoima tuona päivänä. Ingmanilla on hyviä jugurttitölkkejä.

Viimeiset pari vuotta salipäivinä iltamättö on ollut käytännössä aina seuraavanlainen:

250g rahkaa
250g jugurttia
marjoja

Nämä blenderiin ja sekaisin.


Aiemmin heitin sekaan myös 250g raejuustoa mutta se oli jo niin älytön proteiinipommi ettei siitä oikeastaan enää ollut hyötyä. Kroppa ei pysty kerralla nautittua 75g proteiiniannosta hyödyntämään kuin osittain vaan se menee käytännössä energiaksi. Toki sitäkin tarvitaan mutta noi iltapalat alkoi muodostumaan turhan kalliiksi jossain vaiheessa :D

Yleensä keittiövaaka on käytössä vain laihduttajilla mutta meidän taloudessa se on kyllä muutenkin käytössä ja itse tykkään siitä kovasti. Monissa lapsiperheissä kuulemma ruokaa menee todella paljon roskiin mutta meillä ei käytännössä yhtään, biojätteeseen päätyy vain hedelmien ja vihannesten kuoria. Se on pitkälti keittiövaa'an ja maalaisjärjen tulosta. Ilman keittiövaakaa myös tulisin käyttäneeksi pakastimesta kaikki marjat marraskuussa mutta tolla tulee mukavasti säännösteltyä ja meillä taitaa vieläkin olla pari desiä viime kesän marjasatoa tallessa. Huomasin yhdessä vaiheessa että on PIENI ero heittää blenderiin 25 tai 250 grammaa marjoja...


Tosta tulee kyllä todella juoksevaa ja se menisi varmasti paremmin pillillä lasista mutta kun en todella osaa juoda proteiinia niin lusikalla mennään. Ja blenderikulhosta kaavitaan seinämistä ja pohjilta viimeisetkin rahkan rippeet, nams.

Tää oli varmasti aika rehellinen ja todenmukainen kuvaus siitä mitä syön. Toki melkein päivittäin tulee syötyä myös erilaisia herkkuja tai juotua vaikka lasillinen limpparia illalla kun katselen telkkaria mutta se tuskin lihaskasvua hidastaa!

En stressaa ruuasta, mun mielestä se on täysin turhaa ja vähentää elämänlaatua. Valkoinen sokeri tietysti tappaa kodissa ja puutarhassa, vai miten se meni, mutta mun elintavoillani voi varmaan jonkun asian suhteen ottaa vähän rennommin.

Salipäivinä keskityn siihen että proteiinia tulee nautittua riittävästi, juoksupäivinä mietin vähän enemmän hiilareiden saantia. Muuten ihan perusruokaa laidasta laitaan. Toki olen aika onnekas koska voin mussuttaa mitä tahansa eikä paino liikahda mihinkään suuntaan.

Mulla on ollut viime kesästä asti aina mukana 1.5 litran limupullo joka on täytetty vedellä, todella hyvä systeemi. Salipäivinä tulee juotua ehkä 2-3 litraa vettä yhteensä.

Huh, tää oli aika vierasta maaperää mulle mutta selvisin. Loppuun vielä meidän perheen uusi jäsen:


Todellista lähiruokaa! Noi kirsikkatomaatit kypsyy käsittämättömän nopeasti, vihreästä tumman punaiseksi kahdessa päivässä. Olen saanut maistaa yhden, pikkupuutarhuri on mussuttanut loput.

Pitäisköhän vaihtaa alaa ja alkaa kilpailemaan närpiöläisten kanssa?

6 kommenttia:

  1. Jos rahaa ajattelee, niin herajauhe tulisi paljon halvemmaksi kuin proteiinipatukat. :) Aika hyvältä näyttää sun ruokavalio noin muuten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, on ollut vaan iso kynnys ostaa monta kymppiä maksava säkki. Eipä noihin patukoihin silti montaa euroa viikossa mene, en syö niitä kuin 2-3 viikossa ja hintalaatusuhteet tulee tutkittua todella tarkkaan.

      Poista
    2. Jos päätät joskus ostaa heraa, suosittelen tätä: http://www.self.nu/fi/produkter/micro-whey-active

      Oon testannut useampia erilaisia ja mielestäni tuossa on ehkä paras hinta-laatusuhde. Ostan omat ämpärini yleensä Prismasta, jossa kilo maksaa vähän yli 20e. Riittää todella moneen kertaan, yhdelle annokselle ei tule juuri mitään hinnaksi. Makuvalikoimaakin on kivasti ja myös stevialla makeutettuja jos välttelee teollisia makeutusaineita.

      Poista
    3. Pitää laittaa vinkki korvantaakse, vaikuttaa laadukkaalta koostumukselta.

      Joskus noita eri valmistajien sivuja selailin ja esimerkiksi Northforcesta tuli hyvä fiilis mutta täällä ei ollut jälleenmyyjää enkä jaksanut alkaa tilailemaan. Nyt näyttäisi olevan yhdessä luontaistuotekaupassa edustus, pitää käydä tsekkaamassa jos siellä olisi Northforce Strenghtia.

      Poista
  2. BlogiWAU-efekti saavutettu... ainakin tää täällä jumiutui tuohon puuhella-kuvaan ja hetken aikaa haikaili seellaisen perään itselleenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtava juttu :) Säästää sähkölaskussa monin verroin kun ei tarvitse niin paljon lämmittää pattereilla eikä käyttää sähköuunia ja -liesiä. Ja on tossa tosiaan aika hieno fiiliskin kun puilla tekee ruokaa :)

      Poista