torstai 20. lokakuuta 2016

Mistä tietää onko palautunut?

Juoksutapahtumista palautuminen on sekä henkinen että fyysinen prosessi. Moni tuntuu olevan epätietoinen siitä miten pian kisan jälkeen voi palata treeneihin ja mistä tietää onko palautunut vai ei. Sykemittarit antavat omia arvojaan siitä mikä tilanne on.

En luota kelloihin tai mittareihin tässäkään asiassa. Mielestäni hyvin helpoilla ja yksinkertaisilla nikseillä voi tsekata onko palautunut vai ei eikä asiaa tarvitse pähkäillä sen enempää.

Henkinen palautuminen näkyy selvimmin siinä kiinnostaako ylipäätään treenaaminen vai ei. Jos on juossut pitkän kisan eikä huvita laittaa juoksukenkiä jalkaan niin lienee parempi tehdä vielä jonkin aikaa jotain ihan muuta. Fyysisestä palautumisesta kertoo kaksi merkkiä: kivut tai muut epänormaalit tuntemukset sekä syke. Maratonin jälkeen voi jalkoja kolottaa päivän tai jopa parikin viikkoa enkä näe mitään syytä lähteä lenkille ennen kuin nuo tuntemukset ovat ohi. Syke käyttäytyy epänormaalisti myös jonkin aikaa jos kisa on ollut poikkeuksellisen raskas.

Oma maratonini lauantaina oli rento ja matalasykkeinen, kuin pitkä harjoituslenkki. En vaadi siitä kummempaa palautumista. Sunnuntaina ja maanantaina oli hyvin pieniä tuntemuksia esimerkiksi sängystä tai tuolista ylös noustessa mutta enää eilen ei juuri mitään. Pohkeet ovat kyllä edelleen todella kiviset, tekisi hyvää jos joku antaisi niille mahdollisimman kovakouraista runttausta.

Tänään ajattelin kokeilla juoksua ja kuulostella miltä se tuntuu. Reitiksi valitsin sisähallin juoksuradan, siellä on helppo lopettaa juokseminen heti jos tuntuu epänormaalilta. Tunnen itseni niin hyvin että ulkoilureiteillä juoksisin reitin joka tapauksessa loppuun asti vaikka tuntuisi miltä.. Mulla ei ole hajuakaan paljonko juoksen, etenen 2-3 kierroksen setteinä ja jatkan kunnes joko tulee vaivoja tai halli suljetaan. Wiha jätti inspiraation juosta ja tehdä vähän enemmän kuin tänä vuonna muuten olisin tehnyt.

Olin juossut Wihan maratonia edeltävän kuukauden aikana 76 kilometriä. Melko vähän - siis vajaa 20 kilsaa viikossa! Edeltävinä viitenä kuukautena yhteensä 388 kilometriä eli 77.6 kilometriä kuukaudessa. Syyskuun puolivälistä lokakuun puoliväliin menin siis aikalailla tämän vuoden laiskalla tahdillani eteenpäin..

Koko lauantain kisapäivää leimannut sattumanvaraisuus ja jopa kohtalonomaisuus sai vielä yhden lisämausteen kun löysin torstaina tulostamani paperin johon olin kaavaillut mihin aikaan ystäväni olisi päässyt optimisuorituksella.


Katjan tulokseksi tuli siis DNS mutta kohtaamieni supernaisten loppuajat olivat 11:02 ja 11:08. Puolimaratoneilla puhutaan minuuttien marginaaleista, maratoneilla korkeimmillaan parinkymmenen minuutin marginaaleista tavoitteita ja aikatauluja laadittaessa mutta 100 kilometrin juoksussa puhutaan tällä tasolla jo tunneista. Sitä taustaa vasten on aivan ällistyttävää miten tarkasti lauantaina itselleni aiemmin täysin tuntemattomat naiset juoksivat tietämättään laatimani aikataulun mukaisesti..

Mielessä pyörii paljon. Ens vuoden juoksusuunnitelmat alkaa hahmottua ja painonnostopuolella on tapahtumassa isoja asioita. Avainasemassa on hyvän tasapainon löytäminen jatkossakin, ajankäytöllinen haaste on suuri mutta toisaalta myös todella mielenkiintoinen. Asioille joista pitää ja joita rakastaa löytää kyllä myös aikaa. "Ihan ok"-tason kiinnostuksen kohteista ja ei niin välttämättömistä velvollisuuksista pitää olla toki silloin myös valmis luopumaan.

Juoksen tänä vuonna vielä yhden maratonin, joulukuussa. Paikka on selvillä, ajankohdasta neuvottelemme tapahtuman järjestäjän kanssa tarkemmin marraskuun aikana. Tarkastusmitattu, tilastokelpoinen ja virallinen tapahtuma on pääkaupunkiseudulla ja ois aika siistiä jos sinne tulisi blogin lukijoitakin päättämään kautensa ja juhlimaan hienoa urheiluvuotta 2016!

4 kommenttia:

  1. Mä mietin tätä asiaa tänään lenkillä, kun ei kulkenut sitten ollenkaan. Tulin siihen tulokseen, että parhaiten tietää, onko palautunut vai ei, menemällä lenkille :D Aikaan nopsaan sen sitte huomaa, onko paree lähtee samoin tein kotiin. Musta nimittäin tuntuu, että nimenomaan juostessa huomaa nopeimmin onko kroppa väsyksissä vai. Mulla oli tänään ihan hyvä olo, mutta lenkillä huomasin jo ekan kilsan jälkeen, että nyt ei oo kroppa palautunut viime viikon heilumisista. Jonku muun treenin olisin varmaan tehnyt loppuun huomaamatta mitään sen kummempaa.
    Siinä mielessä tommonen ratajuoksu on kätsy tapa testata palautumista juoksun avulla, että kuten totesitkin, niin missä kohtaa vaan pystyy helposti lopettamaan kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juoksu paljastaa kyllä nopeasti palautumattomuuden. Mulla on itse asiassa AINA alussa kilsa tai pari melkosta hönkimistä mutta jos ei kone ole ihan tikissä niin senkin jälkeen tuntuu tosi raskaalta eikä homma lähde aukenemaan kuten normaalisti.

      En oo mitenkään yllättynyt jos oot heilunut niin paljon ettet ehdi palautumaan :P Mutta miten siellä lenkillä kävi - pystyitkö oikeasti lopettamaan kesken?

      Poista
    2. :D No tavallaan joo ja tavallaan en. Tarkoitus oli siis juosta maastolenkki ja veteraanilenkki. Juoksin sitte lopulta vaan maastolenkin eli siinä mielessä lopetin kesken (kävin kyllä melkoisen keskustelun itteni kanssa tätä ennen, että onko järkee jatkaa vai ei). Mutta järkevintä olis ollu ehkä lopettaa jo Katinkurussa. Tosin kylmähän sieltä olis tullu pois kävellä :D

      Poista
    3. Arvaa vaan montako kertaa oon tehnyt tismalleen samassa reittikombossa tismalleen saman päätöksen... Ikinä en oo kävellen tullut pois vaikka ois ollut jotain vaivaakin :P

      Poista