tiistai 17. joulukuuta 2013

Pelkurin iltalenkki.

Liikun pääsääntöisesti aamupäivisin. Juoksulenkillä ja salilla olen lähes poikkeuksetta klo 10-13 välillä. Joulun lähestyessä alkaa olla vähän kaikenlaista kiirettä niin töissä kuin kotona joten sopiva aika löytyy ehkä paremmin jostain muusta ajankohdasta. Eilen illalla olin lähdössä metsään juoksemaan valaistulle kuntoradalle yhdeksän jälkeen, hyvin harvinainen treeniaika mulle.

Auto parkkiin ja kohti metsikköä mutta mitäs ihmettä? Yksikään lamppu ei palanut. Seija oli kaatanut niin paljon puita sähkölinjoille että kuntorata ei ollutkaan valaistu. Joku äijä juoksi samassa metsästä ulos ilman mitään valoa, taisi osata aika hyvin sen pururadan ulkoa kun osasi juosta sen pilkkopimeässäkin!

Mulla oli otsalamppu joten ajattelin tehdä pienen kierroksen polun alkupäässä, muutaman sadan metrin päässä olisi risteys josta lähtee monta eri polkua tai sitten voi tulla ulos metsästä. Mietin kuumeisesti lähdenkö otsalampun kanssa juoksemaan sitä kuntorataa, osaan sen kyllä vaikka unissani mutta metsä.. Hitto, se on kyllä pelottava paikka. Näin myöhään illalla siellä ei olisi todennäköisesti ketään muuta joten jokainen rasahdus otsalampun pienen valokeilan ulkopuolella tarkoittaisi karhua, sutta tai lenkkeilijöitä vaanivaa psykopaattia. Oikeasti se tarkoittaisi käpyä nakertavaa oravaa mutta tällaiselle kaupunkilaispojalle metsikkö on pelottava paikka jopa keskellä päivää.

Pakko se on myöntää, jänistin. Tulin pois metsästä siitä risteyksen kohdalta. Sen risteyksen takana - siis keskellä metsikköä - on ulkoliikuntapaikka jossa on painonnostotankoja, rekkitankoja, pystypunnerrustukkeja, vatsarutistuspenkkejä jne. Ja jumalauta joku kolisteli siellä painoja! Ennen kymmentä illalla, pilkkopimeässä, ilman mitään valoa. Sitä minäkin sanon jo kovan luokan voimaharjoitteluksi! Hardcore!

Lähdin sitten kipittelemään pyöräteitä pitkin valtatien reunaa. Ilma oli hämmentävän lämmin joulukuun puolessa välissä myöhään illalla, +7C ! Huh. Sade kuitenkin piiskasi ja joku myrsky oli jälleen nousemassa. Toi pyörätiekin alkoi tuntua pelottavalta. Keskellä pyörätietä oli valkoinen, uudelta ja hyväkuntoiselta näyttävä pyöräilykypärä. Ei hitto. Joku on kolkannut pyöräilijän, raahannut sen sinne metsikköön ja vain kypärä on jäänyt jäljelle. Tismalleen samassa paikassa juostessani kesällä joku oli heittänyt myös hyväkuntoiselta näyttävän pyörän lastenistuimen siihen samaan kohtaan. Ehkä joku pyörävaras asuu sen tien varrella ja keikalta kotiin polkiessaan heittelee ylimääräisen irtotavaran pyörästä aina tohon samaan paikkaan? Muuten tuntuu aika oudolta sattumalta.

Loppureitti kulkikin lähellä kaupungin keskustaa, se ei mua pelota, ei edes yöllä. Porttikongit ja alikulkukäytävät on päinvastoin mukavia. Mutta metsä on mystinen paikka, ainakin jos on katsonut kauhuelokuvia ja Salaisia kansioita yhtä paljon kuin minä. Siellä on salaisia seremonioita kuun valossa, vampyyrejä, ihmissusia ja peikkoja. Ja kajahtaneita juoksijoita.


Oikeasti joku juoksija oli löytänyt joskus tolla mun paljon juoksemalla maastoreitillä puuhun hirttäytyneen miehen. Se tapaus välillä hiipii mieleen.. Voi olla ettei tulisi juostua ainakaan samaa reittiä vähään aikaan. Elokuvissa aina ruumiin löytää muuten lenkkeilijä. Ois hienoa jos se ois urbaania legendaa. Kuka muu tosin noita pusikoita koluaisi kuin hölkkäilijä tai koiran ulkoiluttaja.

Sade piiskasi ja olin läpimärkä autolla, en muista koska olisin kastunut noin pahasti lenkillä vaikka hölkkäilin vain reilut puoli tuntia. Miten niin oma mieli on pahin vastustaja ja se mitä et näe pelottaa?

kuu paistaa heleästi, kuollut ajaa keveästi, etkö pelkää, elävä?

Ehkä mustakin tulee juoksumattojuoksija, jää sateet ja möröt kokematta. Not!

10 kommenttia:

  1. Et ole ainoa metsäpelkuri. Kuljen pelotta Helsingin keskustassa pimeän aikaan, mutta metsäpoluilla kiirehdin askeliani ja katson taakse näkyykö villieläimiä, saatananpalvojia tai muita murhanhimoisia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin! Varmasti todennäköisemmin joku höyrypää lyö sua kirveellä bussipysäkillä kuin kohtaat metsässä pentagrammin muotoon kaadetun hakkuuaukean jossa pukin sorkka kopsaa mutta ihmismieli on mitä on. Jos valaistus on kunnossa niin metsälenkitkin on ihan jees mutta keskellä lauantai-iltaa kun kaikki muut on jossain muualla tulee aika yksinäinen fiilis ja miettii että mitäs jos.. vaikka ne valot sammuu.

      Poista
  2. Samaa mieltä, metsä ja metsätiet pimeällä pelottaa. Muistan kun olin kerran hiihtämässä, ihan valaistulla ladulla tässä lähellä puoli yhdeksän aikaan illalla. Satoi hiljalleen lunta, ja jossain vaiheessa tajusin että täällä ei ole ketään muita kuin mä, kun latu aina ehti mennä vähän umpeen kierrosten välissä. En mä tuolla muuta pelännyt kuin karhuja (eipä tullut mieleen että olisivat talviunilla :-), joten se jäi sitten viimeiseksi kierrokseksi ja kipin kapin kotia turvaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvella ei ikinä muista että karhut on talviunilla, jos on siis pimeässä metsässä yksin. Tosin jos nyt kohtaa unettomuudesta kärsivän nallukan niin voi olla että se kohtaaminen jääkin sitten mieleen! :)

      Oikeasti on jännää miten näitä eläimiäkin tulee paljon mietittyä vaikka tietää hyvin että monet luontoharrastajat ovat kulkeneet kymmeniä vuosia metsissä näkemättä vilaustakaan sudesta tai karhusta. Toki se todennäköisyys kohtaamiseen riippuu paljon siitäkin missä päin Suomea asuu.

      Poista
  3. Se on se mielikuvitus, jota mullakin riittää. :D Mutta oikeastaan on ihan kiva kuulla, että miehilläkin voi olla tätä ongelmaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehethän ei tietysti pelkää mitään koskaan! :D Tää ongelma olisi varmaan pienempi jos kuuntelisi lenkillä musiikkia eikä parin tunnin ajan vain pyörisi omissa ajatuksissaan.

      Tai sitten vain sitoo kaulaan karhukellon, kietoo valkosipulia vyötärölle vampyyreja vastaan ja näyttää muutenkin lenkkeilijältä jota EI kannata häiritä!

      Poista
  4. Olen yöjuoksija. Pimeän aikaan vaihdan suosiolla Helsingin autiot rannat Tehtaankatuun, Fredaan, Aleksiin… On ihana katsella vauhdissa näyteikkunoita ja valaistuja koteja. Jalkakäytäilläkään ei kulje muita tungokseksi asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tunteen, yöaikaan on hienoa juosta, varsinkin arkena. Vannoutuneelle kaupunkilaiselle öinen kaupunki silhuetteineen ja valomainoksineen on yhtä lumoava kuin joku upea luontomaisema.

      Viikonloppuöinä voi muuten kuvitella millaista on juosta kun zombie apocalypse saapuu!

      Poista
  5. Onko tämä se paikka, jossa saa kertoa etten pelkää öisillä juoksulenkeillä niinkään tämän maailman olentoja, (joskus kylläkin karhua ja sutta mutta se olikin supikoira). Sen sijaan pelkään joskus rajustikin sitä nimetöntä mustaa Sauronin kaltaista saalistajaa, tunnetta joka tulee joskus pimeässä yhtäkkiä että joku on siinä aivan takana tai vieressä ja se saa sut kiinni just nyt. Etkä sää voi sille mitään. Itseasiassa, olen ainakin kerran vahingossa tehnyt enarin kympille tällaisten olosuhteiden vallitessa. Tunnehan se siis on vain tuolta jostain. Ja Onneksi se ilmestyy vain satunnaisesti... ja useimmiten sille ja itselleen voi nauraa. toisaalta, ois kätevää jos sen saisi tilauksella vaikka EagleManiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma mielikuvitus on tosiaan paras kirittäjä! Jos haluat juosta 4.30 kilometrejä niin ei muuta kuin kuvittelet perääsi 4.40m/km tahtia etenevän susi- tai örkkilauman ja pistät hobittijalat reippaasti liikkeelle.

      Kirjoitin sulle muuten eilen pitkän kommentin mutta painoin Julkaise-nappulan sijaan Kirjaudu ulos-nappulaa. Hupsista..

      Poista