perjantai 28. joulukuuta 2012

Tuhat kilometriä juostuna.

Tänään se päivä vihdoin koitti. Sidoin kengännauhat ja lähdin juoksemaan tietäen että tonni tulee täyteen. 13 kilometrin lenkin jälkeen tilasto näyttää tämän vuoden saldoksi 1002 kilometriä. Tein sen!


Monille juoksijoille tuhat kilometriä on lyhyt matka mutta minulle se on paljon. Pidän tätä saavutusta yhtä isona kuin vaikkapa maratonia. Jollain tavalla jopa isompana. Maraton kestää sen neljä-viisi tuntia ja siihen voi treenata monella eri tavalla. Tämä tavoite vaati sitoutumista vuodeksi tiedostaen että jokainen sairastelu tai muu juoksutauko vaatii reippaasti enemmän kilometrejä seuraaville viikoille.

Yleensä juoksijat vähättelevät tekemisiään, oli se sitten mitä tahansa. "Juoksin vain kympin", "juoksin vain puolikkaan", "juoksin vain 30 kilometriä kahteen tuntiin". En minäkään pidä muille rehvastelusta, aina löytyy varmasti joku joka on tehnyt jotain paremmin kuin sinä, mutta itsestään voi ja pitää olla ylpeä. Tuhat kilometriä on yhtä kuin Helsingistä Sodankylään, Pariisista Venetsiaan tai Wienistä Roomaan. Siihen matkaan meni 115 lenkkiä tai muuta juoksuharjoitusta ja 362 päivää. Oikeasti taisin juosta lähemmäs 1050 kilometriä sillä merkkasin tilastoihini lenkit aina alakanttiin.


Erityisen vaikeita hetkiä ei ollut lopulta montaa. Vuoden alussa kun sairastin mykoplasman ja polven kanssa oli ongelmia juoksukilometrit jäivät tosi vähäisiksi ja tavoite tuntui aika hurjalta. Kun vuotta oli kulunut neljännes kasassa oli vasta 104 kilometriä. Tämä olisi neljänsadan kilometrin tahti, ei tonnin!

Toinen hankala paikka oli syyskuussa. Toki tiesin että koska olin juoksemassa kuun puolivälissä maratonin niin sekä ennen että jälkeen itse kisan tulisi vähennettyä lenkkejä. Ajattelin kuitenkin että olisi huikeaa saada mukaan yksi päivä jonka saldo olisi 42 kilometriä. No, tuo eka maratonkokeilu meni miten meni ja lopun kävelyt tarkoittivat sitä että juostuja kilometrejä ei kertynyt syyskuussa kovinkaan paljon.

Juoksumääräni kuukausittain olivat seuraavat:

Tammikuu 10
Helmikuu 41
Maaliskuu 53
Huhtikuu 72
Toukokuu 100
Kesäkuu 96
Heinäkuu 102
Elokuu 113
Syyskuu 74
Lokakuu 154
Marraskuu 105
Joulukuu 82

Lopulta hyviä, siis vähintään sadan kilometrin kuukausia, oli vain viisi kun vuoden alussa olin varma että niitä pitäisi olla melkein koko vuosi täynnä. Vaikka suurin osa kilometreistä kului täynnä paloa ja intohimoa juoksemiseen ja treenaamiseen niin toki homma tuntui usein työnteolta. Ei kuitenkaan työltä jota pitää tehdä jotta on koti tai ruokaa vaan työtä omaa itseä ja omia tavoitteita varten. Ehkä se oli se ratkaiseva juttu mikä tässä oli niin hienoa.


Katsottiin jouluna tv:sta mainio urheiluelokuva A League of Their Own - Omaa luokkaansa jossa kiteytettiin  aika hienosti se miltä tuntuu häilyä luovuttamisen ja epäonnistumisen rajalla kunnes aina tajuaa miksi tätä tehdään.

- It just got too hard.
- It's supposed to be hard. If it wasn't hard, everyone would do it. The hard... is what makes it great. 

Aika moni tuttu tarttui tähän tonnin tavoitteeseen viime tammikuussa. Muutama pääsi maaliin asti, aika moni jätti leikin kesken jo keväällä tai kesän aikana, jotkut vasta syksyllä. Siitä huolimatta uskallan suositella tällaista tavoitetta kaikille jotka haluavat pitää yllä juoksuharrastusta läpi vuoden, ei vain siihen Helsinki City Runiin tai kesän maratoniin asti.

Tavoitteen ei tarvitse olla juuri se tonni, itse koin sen aika hyväksi määräksi kun tarkoituksena oli harjoitella ekalle maratonille. Puolimaratonille treenaavalle riittää vaikka 500km, muuhun liikuntaan enemmän panostavalle ja vaikka yhden kympin juoksutapahtuman kahlaavalle 250km voi olla hyvä määrä. Vaikka alku sujuisi takellellen niin ei kuitenkaan kannata lyödä hanskoja tiskiin liian nopeasti, minä olisin voinut tehdä väärät johtopäätökset jo ennen kesää ja unohtaa tilastoinnin.

Juoksin kaikki lenkit yksin ilman juttukaveria tai musiikkia, lenkit olivat paitsi fyysistä niin myös henkistä harjoitusta. 1000 kilometriin kului arviolta 110-120 tuntia ja voi vain kuvitella miten paljon ajatuksia niihin hetkiin mahtuu kun mitään häiriötekijöitä ei ole. Yhden lenkin aikana saatoin luonnostella päässäni valmiiksi bloggaukset seuraavaksi viikoksi. Tai miettiä jotain ihan muuta. Jollekin muulle saattaa sopia paremmin juosta kilometrejä kaverin kanssa tai vaikka juoksumatolla. Tällaisen tavoitteen tärkein tekijä on pitää sitoutumista yllä ympäri vuoden kaikissa keleissä ja mielialoissa.


Ensi vuonna aion juosta 1100 kilometriä. Sitä seuraavana 1200, sitten 1300, 1400.. Sinä vuonna kun juoksen 1500km aion myös juosta maratonin alle neljän tunnin. Jos olen tehnyt sen jo aiemmin niin mielessä on kyllä isompiakin tavoitteita. Mutta niiden aika ei ole nyt, vaikka on hyvä olla isoja unelmia niin tärkeämpää on keskittyä siihen että käyn huomenna salilla tekemässä hyvän treenin. Ja juoksen sunnuntaina vielä yhden lenkin vaikka tonni onkin jo täynnä.

Vaikka en ole lenkeillä musiikkia kuunnellutkaan niin moni biisi on ollut tärkeä motivaattori. Aika monessa ylämäessä olen kiristänyt tahtia ja hokenut mielessäni: DON'T HOLD BACK!


Tämän päivän juhlalliseen tonnin rikkoneeseen lenkkiin liittyy vielä yksi aika absurdi tilanne. Koko vuoden aikana vain muutaman kerran toinen ulkoilija on tervehtinyt tai jutellut jotain. Tänään lenkkini puolivälissä kuin tyhjästä polulle eteeni ilmestyi eräs elokuvaohjaaja joka tsemppasi jatkamaan. Uskomaton tilanne jonka ansiosta viimeiset kilometrit sujuivat kyllä melkoisen virneen säestämänä. Enpä olisi koskaan uskonut löytäväni itseäni tästä missä nyt olen. Elämä on jännä juttu.

10 kommenttia:

  1. Onnea!!! Hieno saavutus ja varmasti aivan mahtava tunne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hieno tunne, juuri sen onnistumisen tunteen takia näitä tavoitteita kannattaakin asettaa ja jaksaa pusertaa eteenpäin.

      Poista
  2. Aivan loistavaa!! Todella paljon onnea!!

    Hyvät tavotteet kannattaa ja tämän lukeminen kannustaa omien tavotteiden asettamisessa ensi vuodelle, vaikka omat tavotteet ei osukaan juoksuun vaan toisenlaiseen liikkumiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa asettaa tavoitteita, ainakin minua ne motivoivat valtavasti. Ja niitä tosiaan voi asettaa mihin tahansa, ei vain juoksuun.

      Poista
  3. Huikeeta! :) Onnittelut tonnin rikkomisesta, kyllä sietääkin olla tuossa vaiheessa ylpeä. Toisinaan ihmetyttää, mistä ihmeestä toi sun taistelutahto oikein kumpuaa. Mutta varmaan se avainsana onkin juuri tuo mainitsemasi intohimo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavoitteiden asettamiseen ja saavuttamiseen (= onnistumisen tunteeseen) ja endorfiiniryöppyihin on tosiaan syntynyt aika kova addiktio, sieltä kai se innostus löytyy melkein joka päivä :)

      Poista
  4. Hyvin juostu! Onnea!
    -blogiton

    VastaaPoista
  5. Onnea tavoitteen toteutumisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Nyt vaan kohti uusia tavoitteita.

      Poista