torstai 22. kesäkuuta 2017

Lattomeren Ultraintervalli 2017 - Yhdessä!

Lattomeren Ultraintervalli ja sitä seurannut kesälomareissu ovat takanapäin ja vihdoin ehdin istua hetkeksi aloilleni kirjoittamaan siitä miten ainutlaatuisen viikonlopun saimme kokea 17. - 18. kesäkuuta Toiveen majalla.

Ihan ensiksi pitää todeta että vaikka olin kolmas jäsen tapahtuman järjestäneestä tiimistä niin lopulta ehdin osallistua järjestelyihin todella vähän. Hatunnosto siis Jounille ja Annikalle jotka hoitivat käytännön järjestelyitä sillä aikaa kun itse olin ihan muualla.

4.10.2016 keskellä kirkasta päivää meidän messenger-ryhmässä Jouni kommentoi sitä miten mielenkiintoinen formaatti on Bodominjärven ultraintervalli. Vastasin heti innolla että sellaisenhan voisi järjestää lähiseudulla, eihän me mihinkään Espooseen asti lähdetä ultraamaan. Ja lopulta, reilut kahdeksan kuukautta myöhemmin, tässä sitä sitten oltiin, etusivulla.


Ilmoittautumisia tuli pitkin kevättä ja viimeiset muutaman kierroksen taivaltajat päättivät osallistumisestaan vasta kisa-aamuna. Lopulta reitille, 13 kilometrin kierrokselle, lähti noin 20 eri tasoista juoksijaa. Eräs oli juossut aiemmin pisimmillään 16 kilometriä, toinen 25 kilometriä. Mukana oli kuitenkin myös kokeneita ultrajuoksijoita. Spektri oli siis todella kattava! Yhteisömme vahvuudesta kertoo se että niin uudet kuin vanhatkin tutut, keltanokat ja konkarit olivat osallistujina samalla viivalla ja yhtä suurta perhettä.

Myös tapahtuman järjestäjien ja osallistujien raja hälveni kun huoltoa rakennettiin nyyttäriperiaatteella. Joku toi mukanaan kertakäyttöastioita, yksi hankki sponsorin ja 18 kiloa banaania. Eräs kävi poistamassa reittimerkit kisan jälkeisenä päivänä. Ja toki myös me kaikki kolme virallista järjestäjää osallistuimme ja juoksimme ultraintervallia.

Hetki ennen ekaa starttia klo 9, takana 0 kilometriä

Päivästä oli tulossa lämmin, suorastaan kuuma. Osalle se selvästi sopi mutta ainakin itseäni pelotti jo valmiiksi. En ole hellejuoksija. Onneksi lähtöjen välissä olisi 1-1.5 tuntia aikaa juoda kunnolla.

Reitti oli hyvin tasainen ja jaoin sen mielessäni neljään osaan. Ensin oli tylsin, noin 4 kilometriä pitkä soratieosuus. Sitten lasketeltiin toisella osuudella kohti puoliväliä ja maitolaituria jossa oli huoltopiste vesikanistereineen. Kolmannella osuudella tehtiin "silmukka" ja palattiin uudestaan maitolaiturin läheisyydestä neljännelle ja viimeiselle osuudelle. Se alkoi piiitkällä, tasan kilometrin pituidella peltosuoralla jonka jälkeen olikin enää pätkä soratietä, asvalttitien pätkä ja paluu hakkeella päällystettyä metsäpolkua majalle.

Testilenkillä kuukausi sitten kierros tuntui hirveän pitkältä ja sitähän se oli. 13 kilometriä on pitkä matka tällaiselle joka juoksee 3-4 kilometrin hölkkälenkkejä :D

Oltiin ehdotettu että lähdettäisiin liikkeelle kahtena ryhmänä, Jouni ja Annika vetäisivät noin 6.30 min/km porukkaa ja minä noin 7.00min/km porukkaa, näin kaikki oppisivat reitin ja voisimme varmistaa ettei reittimerkkejä olisi kadonnut. Oltiin jo viikkokausia kaikissa mahdollisissa keskusteluissa tuotu esiin miten maltilla pitää aloittaa.. No, reitille lähdettiin alle kutosen keskarilla ja mun vetämä hitaampikin ryhmä noin 6.30 min/km vauhdilla. Lopulta kuitenkin järki voitti ja alettiin höllätä ja päästiin todella hyvin tavoiteaikoihin.

Ekaan kierrokseen käytin suunnitellusti 1:31 (7:00min/km) ja taukoa oli puolitoista tuntia. Miten pitkältä ajalta se tuntuikaan! Majalla ehti tehdä vaikka mitä ja silti tuntui että seuraavaan starttiin on ikuisuus.

Tokan startin hölköttelin ryhmän hännillä mahdollisimman hitaasti, tarkoituksena ei ollut edetä nopeasti vaan mahdollisimman pitkään, mahdollisimman monta lähtöä. Toka kierros 1:36 (7:23min/km).

Lähtö klo 15, takana 26 kilometriä
Kolmas kierros oli sillä tavoin merkittävä että jouduin jättämään noin 35 kilometrin kohdalla Eliaksen jonka kanssa oltiin juostu käytännössä koko päivä mutta kaverilla alkoi lonkka kipuilla niin paljon että eteneminen vaihtui kävelyksi. Itselläni paukkuja riitti hyvin, rennosti himmaillen ja taukopaikalla kosolti aikaa viettäen kolmas kierros aikaan 1:38 (7:32 min/km).

Kuitenkin tuntui että joka kierroksen jälkeen tauolla oli todella paljon vähemmän aikaa käytettävänä kuin aiemmin vaikka ero oli vain muutaman minuutin luokkaa. 

Oltiin puhuttu että toka ja kolmas kierros ovat varmasti päivän kuumimmat (klo 12-16.30) mutta..

Lähtö klo 18, takana 39 kilometriä
 ..ihan tolkuttoman kuuma oli edelleen kuuden startissa. Oli huono olo eikä ois yhtään huvittanut lähteä. Join viimeiseen asti kaksin käsin vettä ja jääteetä ja ihan mitä vaan. Aika monelle tämä tulisi olemaan viimeinen kierros, he olivat ilmoittaneet jo ennalta että tavoitteena olisi neljä kierrosta eli 52 kilometriä ja elämän eka ultramatka.

Etenin kilsan ja alkoi pistää rinnan ja kyljen välistä. Otti päähän koko touhu muutenkin. Kunto alkoi loppua. Ihan skeidaa. Olin just lähtenyt uudelle kierrokselle, 12 kilometriä jäljellä! Voisin kääntyä takaisin niin ois vaan kilsa käveltävää.

Sitten keksin jotain ainutlaatuista - itselleni siis, tämähän on oikeasti aika yleinen tapa ultrata - ja aloin vuorotellen kävellä ja juosta. Jokaisen reittimerkin kohdalla eli noin 200-400 metrin välein vaihdoin juoksusta kävelyyn ja toisin päin.

Tulin majalle takas ajassa 1:39 (7:37 min/km). Olin vain minuutin hitaampi kuin edellisellä kierroksella jonka juoksin alusta loppuun vaikka nyt kävelin puolet kierroksesta. Ihan uskomaton fiilis, kuin olisi löytänyt ultrajuoksun graalin maljan.

Takana oli jo 52 kilometriä ja olin tehnyt ennätykseni edettyjen kilometrien suhteen ja olin ekstaasissa. Todennäköisesti saatoin olla jo vähän rasittavakin tuossa kohtaa mutta ois vaan tehnyt mieli heittää yläfemmoja ja laulaa tämä voi olla koko elämämme ihanin päivä, juostaan hiljempaa, toivon että matka jatkuu jatkuu vaan. Boom! Katosta läpi! Nyt bailataan koko yö läpi Lattomeren.

Lähtö klo 21, takana 52 kilometriä
Oikeasti tiesin jo että matkani oli tulossa päätepisteeseensä. Kuntoni oli loppunut jo aikoja sitten mutta koska energiaa riitti, pystyin jatkamaan juoksun ja kävelyn sekoituksella neljännen kierroksen erinomaisesti. Mikään vippaskonsti ei kuitenkaan toimi silloin kun perusduuni eli harjoittelu on laiminlyöty ja lähdetään perustallaajan fysiikalla leikkimään ultrajuoksijaa.

Koska olin kuitenkin edelleen pöllyssä niin viides startti alkoi hieman eri tavalla kuin aiemmat. Tykitin reitin aloittaneeseen alamäkeen noin 4 min/km keskarilla ja revin muihin pitkän kaulan. Alamäen jälkeen oli parkkipaikka jossa joku porukka tsiigasi suu auki.

Juoksin kovia siivuja ja kävelin vuorotellen noin kilometrin verran tietäen että takaa tullaan. Sykkeet oli korkealla mutta mitä sitten, tiesin että tämä oli joutsenlauluni. Kohta alkaisi yö, paitsi juoksuni osalta niin myös ihan konkreettisesti.

Muut ohittivat ja katosivat samantien näköpiiristä. Kävelin suurimman osan reitistä. Olin saanut tarpeekseni, olin jättänyt jokaiselle soratien suoralle ja hyttysiä kuhisevalle männikölle kaikki veri- ja hikipisarat mitä minussa oli jäljellä.

Olihan ne pitkiä kilsoja enimmäkseen kävellä, yksin, hämärtyvässä ja viilenevässä illassa. Tällaisia kilsoja on tullut jo aika monia viime vuosina taisteltua läpi joten tiesin että kunhan vain pysyn liikkeessä, tämä päättyy ihan hyvin.

Lopulta, 1:50 (8:28min/km) kestäneen kierroksen myötä matkani oli päätepisteessään. Olin edennyt 65 kilometriä ajassa 8 tuntia 16 minuuttia (7:38min/km) ja päivälle oli kertynyt kokonaiskestoa 13 tuntia 50 minuuttia. Mulla oli kaksi tavoitetta, päihittää Lahden pääsiäisultran matka (50km) ja aika (12h 50min). Tein molemmat. Itseltään voi vaatia paljon mutta joku realismi pitää osata säilyttää. Tämä oli täydellinen suoritus multa tällä kunnolla ja vielä noin helteisenä päivänä.

Oli aika siirtyä huoltohommiin ja keskittyä järjestäjän tehtäviin.

Lähtö klo 24, takana 65 kilometriä
Viidennessä startissa oli 9 juoksijaa ja kun minä olin ainoa luuserinössö joka keskeytti niin kuudenteen starttiin keskiyöllä lähti mukaan vielä peräti 8 juoksijaa. Näistä tasan puolet olivat muuten ekaa kertaa ultraamassa! Todella kovaa jengiä, rispekt.

Kävin pesulla, vaihdoin kuivaa vaatetta päälle - ja paljon. Yö toi mukanaan viileyden. Ei tehnyt juurikaan mieli syödä tai juoda mutta lepäily tuntui hyvältä. Halusin ottaa iisisti ja tsillailla. Aina kun näin notskin ritilällä vartioimattoman makkaran, söin sen. Aika monta niitä sit taiskin mennä, olivat jo aika kylmiä aamuyöllä kun notski oli sammunut ennen puoltayötä. Tässä kohtaa mikä tahansa ois maistunut hyvältä.

Kahdeksan lähti matkaan ja kahdeksan pääsi perille. Porukka vetäytyi makuupusseihin ja patjoille lepäämään. Sudenhetki alkoi lähestyä, hetki jolloin todelliset tekijät punnitaan...

Lähtö klo 3, takana 78 kilometriä
Ja niitä todellisia ultrajuoksijoita joilla oli rutkasti kokemusta näistä hetkistä oli kaksi, Petri ja Jaana. Laitoin klo 2.50 herätyskellon soimaan ja kun kömmin pihalle, ei ollut enää muita hereillä. Nappasin tämän kuvan, laitoin ajanottokellon päälle, toivotin hyvää matkaa ja palasin takaisin makuupussiin.

Laitoin kellon soimaan 4.15 koska tiesin että näillä tyypeillä ei kauaa reitillä kulu. Vajaassa puolessatoista tunnissa molemmat olivat jo taas majalla.  Jaanalla ei oikein kuulemma kulkenut kun kolmen viikon takaisesta Kokkolan 24 tunnin kisasta oli palautuminen vielä kesken.. Joopa joo. Kovat on kovia, ei siitä pääse mihinkään.

Takas huilimaan ja kello soimaan 5.50.

Lähtö klo 6, takana 91 kilometriä
Tämä oli tavallaan se hetki jota olin koko ajan odottanut. Kun jäljellä on enää ne jotka saattavat loppuun sen minkä aloittivatkin ja etenevät kaikki kahdeksan kierrosta. Vaikka minua väsytti ja oli melko huono olo, en olisi jättänyt mistään hinnasta tätä starttia tai maaliintuloa väliin. Kun minä olin makuupussissa, nämä hurjapäät juoksivat niitä tolkuttoman pitkiä peltosuoria.

Maalissa, takana 104 kilometriä
En jaksaisi sen kummemmin analysoida omaa etenemistäni reitillä, paljon isompi juttu on se miten pienestä lausahduksesta viestiryhmässä syntyi tee-se-itse-hengessä loistavahenkinen tapahtuma jolle käytännössä jokainen osallistuja toivoi jatkoa ensi kesänä. Vaikka jokainen tapahtuma tarvitsee ihmisiä jotka ottavat virallisen vetovastuun niin ennen kaikkea tällainen tapahtuma vaatii osallistujilta yhteisöllistä otetta jossa ei ensijaisesti lähdetä vaatimaan ja odottamaan muilta valmista vaan lähdetään kukin omista lähtökohdista toimien rakentamaan yhteistä hyvää.

Minulle sana ultra on merkittävä monella tapaa. Se on mentaliteetti, merkki omistautumisesta, palosta, intohimosta, sitoutumisesta ja lojaliteetista. Sitä kaikkea näimme paitsi tapahtuman järjestelyissä mutta myös niissä upeissa suorituksissa joissa monet juoksivat reilusti pidemmälle ja kauemmin kuin koskaan aiemmin. Mieli ja keho pystyy niin paljon suurempaan kuin mihin usein uskommekaan.

Suuri kiitos vielä jokaiselle osallistujalle, te teitte tästä ikimuistoisen viikonlopun! Nähdään taas viimeistään kesällä 2018 ;)

12 kommenttia:

  1. Hienosti kirjoitettu ! Oli hienoa olla mukana ja olla osa upeaa tapahtumaa. Nyt jäi jotain hampaankoloon joten ensivuonna ollaan mukana paremmin valmistautuneena. Iso kiitos järjestäjille, ei minkäänlaista moitteen sanaa, siis upeasti järjestetty tapahtuma. Voisikohan sanoa että aivan erikoisen intiimi fiilis, vaikkakin olin vain käymässä pienen hetken muihin verrattuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä henkeähän tapahtumaan haettiin että tuntuu kuin oltaisiin vain mökkeilemässä kaveriporukalla ja ainakin minusta tuntui just siltä :)

      Ens vuonna taas ja molemmat juoksee sitten ainakin pikkuisen pidemmän matkan!

      Poista
  2. Ultraminäsi rakentuu pala palalta kuin taitavan linnun pesä. Hyvää tekemistä taas.
    Hyvää jälkeä myös näppäimistön takaa. Hyviä aiheita unohtamatta mm. Simpasen ja Validon -haastattelu.

    VastaaPoista
  3. Tosi mahtavan kisan pistitte talkoomeiningillä pystyyn! Ihan megahullu idea, sellainen joka olisi itsekin pakko kokea joskus.

    On hienoa seurata sun kehittymistäsi ultrailijaksi. Ja mahtava oivallus tuo kävelyn ja juoksun yhdistäminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä osaan nähdä myös sinut tällaisessakin hullutuksessa mukana. Ehkä jo 2018 ;)

      Poista
    2. Tiedätkös mitä? Mä näen itseni siellä just vuonna 2018. Mutta ollaan hiljaa eikä kerrota siitä kenellekään, eihän.

      Poista
    3. Mäkään en kerro kellekään Poppis :D

      Poista
    4. Kukaan ei varmasti lue näitä kommentteja joten tämä pysyy ehdottoman salassa!

      Poista
  4. Voi itku, kun harmittaa ihan hemmetisti kun en päässytkään :( Ja nyt kun luin tän juttusi, niin harmittaa entistäkin enemmän. Mutta onneksi tän postauksesi ansiosta pääsin vähän mukaan kuiteskin. :)
    Ensi vuotta varten alan jo reenaamaan! (Ja pakkaan myös jänisasun jo valmiiksi) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kerrota vielä kenellekään mutta voi olla että ultraintervalleja on myös syksyllä. Ja talvella. Ja ehkä keväälläkin.. Aika näyttää ;)

      Poista