Matkalla.

Oletko koskaan lähtenyt matkalle tietämättä minne olet menossa? Pakannut tavarasi ja lähtenyt tietämättä koska tai edes minne saavut? Oletko kokenut vapautta reiteistä ja suunnitelmista, ainoina rajoitteina itä, länsi, pohjoinen ja etelä väli-ilmansuuntineen? Puolitoista viikkoa sitten minäkin olisin sanonut "en ole". Nyt voin sanoa tietäväni millaista on oikeasti olla reissussa niin että matka on tärkeämpi kuin päämäärä.

Tein kuten Nuuskamuikkunen syksyllä ja ensiksi suuntasin kohti etelää.

Hautvuori, Laitila

Vihreän vehreä linnake keskellä ei mitään. Loputtomiin luolia, rotkoja, kiipeiltävää ja tutkittavaa. Tuntuu kuin olisin ainoa ihminen maailmassa, täysin yksin luonnon ihmeiden äärellä kunnes näen linnakkeen toisella puolella keski-ikäisen pariskunnan kävelemässä. Suuntaan kulkuni heidän peräänsä mutta en näe heitä uudestaan. Aavemainen tunnelma, aivan kuin geologinen ihme olisi imaissut heidät sisäänsä. Seison muurahaisia kuhisevan kallion päällä, syön sipsejä ja juon kokista. Ultraintervallin huoltopöydän jämät muodostaisivat matkani perustarpeiston

Kallavuoren rotkot, Mynämäki

Pari tuntia myöhemmin löysin itseni Mynämäeltä, hieman vähemmän ei-keskeltä-mitään. Ajo-ohjeiden perusteella en ensin meinannut löytää mitään kummempaa, sitten bongasin toiselta puolelta tietä jonkinnäköistä kalliomuodostumaa ja lopulta vielä sieltä toiseltakin puolelta tietä ilmeisesti ne varsinaiset Kallavuoren rotkot. Ihan varma en voi olla mutta ilma oli kaunis ja maisemat vaikuttavia joten mitäpä pienistä. 

Härmälän rotko, Masku

Seuraavaksi jatkoin matkaa Turkuun, noukin pari kaveria kyytiin ja suuntasimme kauniin kesäillan viimeiselle ajelulle. Härmälän rotko on vain parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä Turun keskustasta mutta silti ilmeisen moni paikallinen on siitä täysin tietämätön. Käsittämätöntä. Perillä meitä odotti kenties Varsinais-Suomen komeimmat näköalat. Tämä vetää vertoja jopa Kolin kansallismaisemalle, totesi Lieksasta kotoisin oleva kaverini.

Paikalla on hyvät opasteet mutta tämänkin kohteen voi toki kiertää monella tavalla. Meidän leuat jatkuvasti auki loksauttava kierroksemme alkoi opastauluilta ja jatkui tikkaita pitkin suoraan massiivisen järkäleen sisuksiin ja lopulta sen päälle. Kallion takaa löytyy helpompia patikointivaihtoehtoja huipulle, suoraan edestä pääsee vain boulderoimalla.

Kuus kautta viis.

 

Varesjoenkuru, Salo 

 

Lähdin seuraavana aamuna kohti nousevaa aurinkoa, itää. Salo on paitsi kaunis järvenrantakaupunki Pohjois-Italiassa niin myös Turun työmatkalähtiö, laaja alue jossa ei kai ole juuri mitään. Päädyin kuitenkin tänne, kurun pohjalle ja sen reunoja kierteleville poluille. Näin valtavan muurahaiskeon. Ja jatkoin matkaa, kuten Salossa kai on tapana.

Le Noux - Nuuksion kansallispuisto 

 

Olen ajanut autolla kymmeniä tai ehkä jopa satoja kertoja Luukin ulkoilualueiden ohi. En ole koskaan käynyt siellä. Olen kuullut kymmeniä tai satoja tarinoita Nuuksiosta. En ollut koskaan käynyt myöskään siellä. Kun on matkalla joka voi viedä minne tahansa,  kaikki tiet vievät Nuuksioon. Se sijaitsee Espoossa joka on Helsingille sama kuin Salo Turulle.

Jantso Jokelin kirjoittaa esseekokoelmassaan "Matkaopas ei-minnekään" miten navigaattorit ja gps-paikantimet ovat vieneet meiltä harhailun ja eksymisen tuoman uuden löytämisen riemun. Tämä ei aivan päde jos autossa on 15 vuotta vanha navigaattori, silloin jokainen uusi liittymä ja moottoritien pätkä on kuin yllättäen eteen pomppaava seikkailu. Nuuksiossakin päädyin olemaan iloinen siitä että oli sateinen tiistai eikä ulkoilijoita ollut juurikaan liikkeellä. Puolustuksekseni totean kuitenkin että en nähnyt ajoneuvot kieltävää liikennemerkkiä.

Kaksi päivää 65 kilometrin ultrailun jälkeen jalat eivät oikein olleet retkeilykunnossa joten kuljin vain parin kilometrin mittaisen Nahkiaispolun joka lähti Haukkalammelta. Mahtava oli sekin! Ja miten olisikaan tehnyt mieleni juosta niitä polkuja... otinkin pari juoksuaskelta. Täydellistä! Siltoja, rappusia, pitkospuita. Täydellistä polkujuoksumaastoa silmänkantamattomiin.

Ymmärsin heti miksi Don muutti Nuuksion laidalle. Tänne minäkin vielä palaisin.

 

Rakokallio, Mikkeli

 

Seuraavaksi suuntasin vieläkin syvemmälle kohti myyttistä itää. Päivät olivat todella sateisia, usein vain istuin autossa ja lueskelin kirjoja. Kuitenkin aina kun lähdin maastoon, sade taukosi ja aurinko alkoi paistaa. 

Upeita polkujuoksumaastoja oli täälläkin, Mikkelin Anttolassa Sydänmaan retkeilyreitillä. En kulkenut reittiä kokonaan, vain ampumaradalta rotkolle ja takaisin. Todella kauniita maisemia, upeaa luontoa ja vaihtelevaa maastoa. Rotkolla on laavu ja reitti on merkitty hyvin. Ampumaradalla opasteita ei ole mutta reitille pääsee sen taaimmaisesta nurkasta, räiskimiskopin takaa.

Matkani jatkui vielä erilaisiin kohteisiin, Lappeenrannan urheilutalon painonnostotreeneistä Myllykoskelle ja Saviniemen futispyhättöön ja juoksuhiekasta kotieläinpihalle.

Niin, ihan täysin vapaana kaikesta ilman minkäänlaista päämäärää ei mikään matka voi koskaan alkaa, vähintään suunta pitää aina valita. Minulla oli matkassani mukana Suomen rotkot-kirja sekä mielessäni juoksuhiekkaa, paikkoja jotka vetävät aina kaikesta huolimatta puoleensa ja joita en vain voi vastustaa.

.2295/5000