maanantai 20. maaliskuuta 2017

Lähe ultraamaan! Lattomeren ultraintervalli 17.6.

Muutamia vuosia sitten luin Juoksufoorumilta keskustelua erikoisesta juoksutapahtumasta. Bodominjärven ultraintervallissa nippu juoksijoita kokoontuisi yhteen vuorokaudeksi ja juoksisi 13 kilometrin reitin aina kolmen tunnin välein. Siis yhteensä kahdeksan yhteislähtöä vuorokauden aikana. Tapahtuma tarttui mielenperukoille ja tuntui kiinnostavalta.

Viime vuoden loppupuolella pari kaveria alkoi juttelemaan ultraintervallista ja todettiin kuin yhteen ääneen että mehän järjestämme sellaisen itse. Nopeasti kartoitettiin sopivia reittejä lähistöltä ja pian mökkikin oli varattuna kisakeskukseksi.

Lattomeren ultraintervalli järjestetään Porissa viikkoa ennen juhannusta, 17. - 18. kesäkuuta. Kyseessä on pikemminkin samanhenkisten ihmisten kokoontuminen viettämään yhdessä kesäistä viikonloppua kuin varsinainen kilpailu. Osuusajat kyllä kellotetaan ja lasketaan yhteen joten lopulta varmaan joku palkitaankin kovimpana ultraintervallittajana.

Toivon todella että maisemat ovat kesäkuussa eri näköiset..

Eka lähtö on lauantaiaamuna klo 9, seuraava klo 12 jne. kunnes viimeiselle etapille lähdetään sunnuntaina klo 6. Jos selviytyy jokaisesta etapista, mittariin kertyy 104 kilometriä vuorokaudessa.

On mielenkiintoista nähdä millaista on lähteä liikkeelle uudestaan ja uudestaan kun on istuskellut lenkkien välissä mökin terassilla tunnin tai puolitoista. 13 kilometriä on mahdollista vaikka kävellä kolmessa tunnissa mutta sitten ei jää aikaa huollolle. Tyyli ja vauhti on kuitenkin vapaa ja etappeja voi juosta ihan niin monta kuin haluaa. Itseäni mietityttää eniten valvominen. Jos on vielä kuuma kesäinen päivä niin tankkaamisen ja huollon merkitys on todella iso.

Reitti on melko tasaista ulkoilutietä joten se on mukava jaloille. Mittailemme ja merkitsemme reitin ennen tapahtumaa.

Kustannuksia tulee osallistujille muutaman kympin verran, mökin vuokra jaettuna osallistujamäärällä. Huoltotarpeisto rakennetaan yhdessä, edetään nyyttärimeiningillä.

Tämä jos jokin on helppo ja inhimillinen tapa tutustua ultrajuoksun maailmaan. Sen verran mitä muista osallistujista tiedän niin tänne todellakin jokainen hölkkäharrastaja on tervetullut, huonoa läppää pitää toki kestää ja jutun taso todennäköisesti vain laskee kun tunteja ja kilometrejä on enemmän takana.

Mikäli haluat lähteä testaamaan omia rajojasi ja viettämään mahtavaa kesäviikonloppua mun ja muiden loistavien tyyppien kanssa, nakkaa kommenttia tänne blogiin tai mailia osoitteeseen mika.punttikarhut(a)gmail.com .

Tervetuloa mukaan, tutustutaan kesäiseen luontoon ja ulkoiluun oikein pitkän kaavan kautta yhdessä! :)


1060 / 5000

11 kommenttia:

  1. Kuulostaa superkivalta! Harmi, että olen Jukolassa tuolloin :) Valvominen on helppoa kun pysyy liikkeessä, mutta tuollainen jossa juostaan ja istutaan vuorotellen kuulostaa haasteelliselta! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääh, mulla on huonoja kokemuksia helteestä ja valvomisesta. Toivotaan että nyt menisi hyvin.

      Voin yrittää kysyä jos saataisiin Jukolaa siirrettyä viikolla tai parilla johonkin suuntaan niin pääset mukaan!

      Poista
  2. Tästä TULEE superkivaa!! Kierrosten määrä jää nähtäväksi... Mut mun on pakko Mika pilata sun illuusiota vähän - ei terassia majalla 🙁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häh, ei terassia?! Pitää nyt harkita sitten omaa osallistumista :(

      Poista
  3. Varmaan kyllä hieno kokemus! Melkein jo näen ultraajat juoksemassa pölyävällä hiekkatiellä. Kaltaiselleni sesonkijuoksijalle tuollainen ei olisi ikinä mahdollista, mutta kummasti näiden tälläisten tekstien lukeminen inspiroi jaksamaan omia pikkulenkkejä loppuun asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa mitä - oon ihan puhki jos nyt juoksen yhden 13 kilometrin lenkin :D Joten tässä tapauksessa on todettava että tällaisen järjestäminen inspiroi lenkkeilemään pikkuisen enemmän kuin viime aikoina on tullut tehtyä..

      Mutta tervetuloa fiilistelemään mukaan vaikka vain yhdelle etapille :)

      Poista
  4. Mahti-idea taas kerran!

    Varmaan olisi helpompaa ja inhimillisempää juosta yhdellä otoksella kuin intervalleina. Odotan jo innolla kisaraporttia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko että 104 kilometrissä on mitään inhimillistä juostaisiin se miten vain! :D Hauska kyllä nähdä miten monta etappia pysyn itse mukana.

      Poista