maanantai 11. tammikuuta 2016

Lähde reenaamaan! Harjoitusleiri Mikan tapaan 30.1.

Nyt on tullut taas aika lähteä seikkailulle urheilun ja liikunnan maailmaan minun johdollani. Viime vuoden polkujuoksuelämykset saavat tällä kertaa jatkoa kokonaisen harjoitusleirin merkeissä.

Tammikuun viimeisenä viikonloppuna Porissa opetellaan painonnostoa ja käydään dialogia eri lajien harrastajien välillä. Koska minä ideoin ja suunnittelen ohjelman niin paljon on vielä avoimena ja tarkoitus olisi rakentaa kokonaisuudesta juuri sellainen kuin osallistujat toivovat.



Leirin ytimessä on painonnostokoulutus. Lauantaina 30.1. aamupäivällä startataan kahdeksan tunnin tuhti paketti joka sisältää teorialuentoja, kaksi kahden tunnin nostoharjoitusta sekä lounaan. SM-tason nostajat, valmentajat ja muut laji-ihmiset opastavat oikeisiin nostotekniikoihin. Käydään läpi sitä miten voimaharjoittelua ja ennen kaikkea painonnostoa voi rytmittää muuhun harjoitteluun ja miten se eroaa esimerkiksi perinteisestä saliharjoittelusta.

Painonnosto on erinomainen harjoitusmuoto kaikille liikkujille, se kehittää liikkuvuutta, nopeusominaisuuksia, kehonhallintaa ja tasapainoa. Omalta osaltani voin puhua siitä miten painonnosto on auttanut kestävyysurheilussa ja ennen kaikkea juoksussa ja miten koen sen vaikuttaneen esimerkiksi vammojen ennaltaehkäisyssä.


Painonnostokoulutusta ei ole vielä markkinoitu mutta viidakkorumpu on levittänyt sanaa jo siihen tahtiin että yli puolet osallistujapaikoista on kaikessa hiljaisuudessa varattu. Porin urheilutalon painonnostosalilla on 8 nostolavaa joten voimme ottaa mukaan enimmillään noin 30 osallistujaa. Valmentajia on mukana niin että kaikki saavat yksilöllistä ohjausta ja opetusta ja saman tasoisia harjoittelijoita saadaan samoille nostopaikoille. Aiempaa kokemusta painonnostosta ei tarvita, lähdemme liikkeelle alkeista ja lajin perusteista. Jo ilmoittautuneiden joukossa on mukana niin ihmisiä jotka eivät tiedä painonnostosta juuri mitään kuin esimerkiksi crossfit-salien valmentajia ja ohjaajia jotka tulevat syventämään omaa osaamistaan.

Koulutus kustantaa 60 euroa ja se sisältää lounaan. Koulutuksen tuotto käytetään Puntti-Karhujen toimintaan kuten juniorien valmennukseen sekä kisamatkoihin. Puntti-Karhut on Suomen aktiivisin painonnostoseura joka liikuttaa vuosittain noin sataa lasta, nuorta ja aikuista kuntoliikkujaa sekä kansallisen ja kansainvälisen tason kilpanostajia.

Kun painonnostokoulutus on lauantaina iltapäivällä ohi, aloitetaan leirin vapaamuotoisempi osuus. Ideoita on ollut mm. lauantain yhteisestä illanvietosta ja sunnuntain palauttavasta juoksulenkistä. Katsotaan mitä osallistujat haluavat!

Poriin pääsee kätevästi ja edullisesti oman auton lisäksi joukkoliikenteellä, esimerkiksi halpabusseilla. Myös eritasoista edullista majoitusta löytyy runsaasti. Muhun voi olla yhteydessä niin avustan myös käytännön asoissa parhaani mukaan!

Olen saanut aiemmin järjestämistäni pitkistä yhteislenkeistä erittäin hyvää palautetta ja uskon että tälläkin kertaa osallistujat saavat paitsi rahoilleen niin myös käyttämälleen ajalle kunnolla vastinetta.

Lisätietoja voi kysellä kommenttiboksin kautta ja toki vastaan niihin myös sähköpostilla jonne voi laittaa myös ilmoittautumisia: mika.punttikarhut(a)gmail.com . Tervetuloa! Liikunta ja urheilu on parasta hyvässä seurassa :)

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihan huipulta!! :) Harmi vain että toi vkl nyt ei sit sovi mulle tulla sinne asti... plöö! :/

    VastaaPoista