torstai 1. maaliskuuta 2018

Melankolian kolme huonetta.

Kello neljä, suden hetki ennen aamua
Mut jos tästä selviää, niin valo alkaa saapua
                                                                                
                                                            DJ Ibusal - Suden hetki


I

Joulukuu. Lopun alku. Syvin syöveri, pimein pohja. Ei enää työtä. Vapaus kaikkeen, tahtoa ei mihinkään. Pitäisi jaksaa pakata tavaroita vailla tietoa minne muuttaa. Tietoa minne on menossa. Tietoa onko mitään minne mennä.

On aikaa tehdä mitä tahansa. Ei ole halua tehdä mitään.

Kuulen jäsenistön äänestäneen minut vuoden seuratoimijaksi.

Löydän unelmieni kodin. Tulee joulu, vaihtuu vuosi. 

Ei. Kelataan hetki taaksepäin. Uudenvuoden aaton aamu. 5000 punnerrusta vuonna 2017. Kasassa noin 4970. Päätös jättää ne loput tekemättä. Tunti tunnilta pimeys syvenee ja päätös vahvistuu. Noin viittä vaille 2018, syvimmässä pimeydessä punnerran puuttuvat.

II

Muutan. Siirrän sängyt, pari patjaa. Niin pitkään on menty limitillä, voin elää minimillä. Vanha asunto, yli sata neliötä tavaraa ja muistoja siirrettäväksi tai hylättäväksi. Luovun lähes kaikesta. Eikä se tunnu miltään. Ei muistot ole tavaroissa joten niistä ei pääse eroon, halusi tai ei.

Olen koko ajan menossa - Tallinna, Turku, Rovaniemi, Tampere, Espoo - mutta en tiedä minne olen menossa. Olen 14 ja haluan vain hengata skeittirampeilla ja katsella auringonlaskua. Onneksi nuoruus ei lopu koskaan jos ei kasva aikuiseksi.

Saan kuulla Painonnostoliiton valinneen minut vuoden parhaaksi seurahenkilöksi.

Pitäis kuulemma hakea töitä, opiskella. Musta ois siistiä jaksaa käydä kaupassa tai nähdä syöminen mielekkäämpänä kuin hengiltä nääntyminen.

Maalaan ensimmäiset tauluni. Mitä jos se oiskin niinpäin et haavat parantaa ajat?

Haen yhtä duunia, puoliksi läpällä.

Syksyllä olin vielä liikunnan harrastaja ja ideoin parin kaverin kanssa juoksutapahtuman. En ole juossut pariin kuukauteen mutta kai se on niin että on pakko mennä jos itse jonkun tapahtuman järjestää. Odotan kymmentä osallistujaa, tuleekin 30. Odotan itseltäni muutamaa vaivalloista juoksumetriä, juoksen helposti 20 kilometriä.

Tammikuun viimeisenä päivänä haen vanhalta asunnolta viimeistä kuormaa rojua. Samalla hetkellä kun viimeinen kuorma on pakattu autoon ja suljen oven viimeistä kertaa, puhelin soi. Tulisitko työhaastatteluun?

III

Helmikuun ensimmäisenä päivänä menen elämäni ensimmäiseen työhaastatteluun. En tiedä mitä multa odotetaan joten en ota mitään mukaan, olen vain oma itseni ja sanon mitä mieleeni juolahtaa. En harrasta suodattimia.

Viikonloput kuluu kisapaikoilla ympäri Suomea. Valmennan ja autan urheilijoita. "Pystyt kyllä, osaat tän." Mestaruuksia ja mitaleita. Sivuosumia onnesta.

Puhelin soi. Minut halutaan töihin, johtamaan liikuntakeskusta. Menen sanattomaksi. Olen meren rannalla, jäätyneessä äärettömyydessä, paikassa jossa olen kulkenut käsi kädessä ja köysi kaulassa.


Olin rantaviivalla viimeksi silloin kun työni loppui. Alun loppu. Yhtä merkittävää kuin itse puhelu on että sitä on jakamassa ystävä. Mikään ei tunnu miltään yksin. Jotkut ovat ihme kyllä jaksaneet kuunnella kuukaudesta toiseen tätä ulinaa.

Helmikuussa käyn treenaamassa lähes joka aamu. Ei, en juokse metriäkään mutta olen löytänyt uudestaan painonnoston. Syö kasviksesi ja liikuta lihaksiasi.

Kuukausi päättyy painonnoston SM-kisoihin, tapahtumaan jonka olen kokenut ja monesti ja jonka olen myös järjestänyt, sekä Endurance 24:n, yhteen maailman arvostetuimmista ja merkittävimmistä ultrajuoksuista josta olen kirjoittanut lukuisat kerrat. Valvon 40 tuntia ja yhdistän ne molemmat. Kyllä, ihminen voi olla Tampereella ja Espoossa samaan aikaan kun vain tahtoa on riittävästi.

Katja on kuin kuollut kun kisaa on käyty 10 tuntia. Peittelen hänet makuupussiini. Valvon vierellä unta. Kuluu tunti, toinen, olo vain heikkenee. Ajattelen että kaikki on ohi. The end.

Kello neljä, suden hetki ennen aamua. Katja nousee ylös. Lähtee liikkeelle. Juoksee viimeiset 8 tuntia kuin uudestisyntyneenä. Kun takana on 23 tuntia, yleisöä kerääntyy enemmän radan reunalle ja huutomyrsky on melkoinen aina radalla etenevien ohittaessa väen. Katja juoksee viimeisen tunnin aikana 10 kilometriä, enemmän kuin kukaan muu. Pakahdun ylpeydestä. Urheilijat joiden kanssa olen saanut kunnian jakaa tätä matkaa ovat onnistuneet loistavasti sekä Tampereella että Espoossa.


IV

Kaikki on enemmän kuin hyvin, elän unelmieni kodissa ja olen unelmieni työssä. Pystyn täyttämään kalenterini kivoilla asioilla jotta en ehtisi ajatella sitä mikä puuttuu. 

Elokuvassa Wild - Villi vaellus kerrotaan Cheryl Strayedistä joka kävelee yli 1700 kilometriä pitkän Pacific Crest Trailin. Hieno elokuva josta upeiden vaelluskuvausten lisäksi on mieleeni jäänyt yksi sivulause, "happy people sing".

Tänään herätessäni muistin että täydellisestä elämästäni huolimatta en muista koska olisin laulanut.




Soundtrack osat I - III


Soundtrack osa IV  

Kerron kuukauden päästä.

16 kommenttia:

  1. Tervetuloa takaisin.

    Toivottavasti minäkin saan kirjoittaa tällaisen postauksen joskus tulevaisuudessa. Elämä kantaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sun ei tarvitse ihan tällaista postausta kirjoittaa.

      Niin ja toivottavasti kantaa.

      Poista
  2. Onpa kiva kuulla. Onnea työpaikan, ja muiden onnistumisten johdosta!

    VastaaPoista
  3. Mukava lukea tekstiäsi pitkästä aikaa. Oon käyny aina välillä täällä kurkkimassa. 😊 Oliko tämä muutos eri paikkaan vai paikkakunnalle siis? Yksin vai perheen kanssa? Ilmeisen raskasta aikaakin ollut?
    Tsemppiä! Kiva että oot aktivoitunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi asunto löytyi lopulta ihan muutaman korttelin päästä kuten toivoinkin. Ja onhan tässä tosiaan kaikenlaista ollut..

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Voih. Kiva kuulla että joku on kaivannut. Kiitos Raita.

      Poista
  5. Mika-kulta <3 Elämä kantaa sittenkin. Ihana kuulla, että olet tolpillasi. Tai siis olet olemassa. Elät. Syöt vihanneksesi. Ja että sulla on sentään vielä makuupussi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa mulla ei oo makuupussiakaan, lainasin exältä.

      Mutta olemassa juu.

      Poista
  6. Olen käynyt täällä koko ajan kurkkimassa, koska palaat tänne. Nyt olit palannut <3
    Tapa, jolla kirjoitat on niin kaunista. Mä jostain syystä näen sut kirjailijana. Kirjoita kirja joskus jookos?
    Olen niin iloinen, että palasit ja niin onnellinen sun puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja? Sä se osaat hämmentää. Ja koskettaa.

      En tiedä oliko tämä mikään varsinainen paluu. Vuonna 1991 Twin Peaksin viimeisessä jaksossa sanottiin "See you in 25 years". Kukaan tuskin olisi uskonut että sarja tosiaan jatkui 25 vuoden tauon jälkeen. Ehkä teen samoin ja seuraavan kerran kirjoitan vuonna 2043. Kirjan tai bloggauksen.

      Poista
  7. Minäkin täällä kärkkymässä käynyt... Oon halunnut sanoa tästä jotain (kaunista ja kannustavaa), mutten oo osannut.. sillai luontevasti. Jos nyt tällä kertaa kuitenkin jätän tän kommentin tähän.
    Tää on ainoa blogi mitä seuraan ja luen säännöllisesti . Ja mä en oo lukenut yhtään kirjaa 10 vuoteen, mutta sun kirjan varmasti lukisin. :)

    VastaaPoista
  8. Tulin katsomaan, onko uusi blogitekstisi tullut. Havaitsen, etten ole kommentoinut tähän koskettavaan tekstiisi, vaikka muistan lukeneeni sen miltei kyynel silmäkulmassa. Voin samaistua ylläoleviin kommentteihin, kirjoitat niin upeasti. Ehkä saamme lukea vielä, ajatuksiasi, vaikka edes tahroja paperilla.

    Toivottavasti voit mahdollisimman hyvin Mika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Satu, sanot aina niin ihania asioita <3

      Poista