keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Mainio maaliskuu ja hurjan huhtikuun ensitahdit.

Maaliskuu oli loistava harjoituskuukausi. Ihan pelkkiä maaliskuun liikuntamääriä katsomalla siltä ei välttämättä tuntuisi mutta kun vertaa muihin talvikuukausiin niin ero on ihan mieletön. Palaset alkoivat loksahdella kohdalleen ja kiireisinäkin viikkoina löysin pieniä hetkiä jolloin harjoitella. Harjoitusten kesto olikin usein lyhyt mutta tärkeämpää oli saada lepopäivien määrää selvästi pienemmäksi.

Tein pitkästä aikaa vähän pyörylöitä havainnollistamaan sitä missä mennään.


Harjoituskerrat viimeisen puolen vuoden ajalta eri kuukausiin jaoteltuna. Tumman sininen on lokakuu, oranssi marraskuu jne. Viimeisin eli maaliskuu on turkoosi alue. Maaliskuussa 13 juoksulenkkiä ja 6 painonnostotreeniä eli yhteensä 19 harjoituskertaa. Se on yli neljännes viimeisen puolen vuoden harjoittelusta! Tämän lisäksi tein myös olohuoneessa levytankosetillä viisi kotitreeniä mutta niitä en ottanut tähän mukaan. Parinkymmenen minuutin kyykkypumppailua ei lasketa eihän ;)

Itse asiassa jinxasin nyt oikein mainiosti ostamalla tuon tangon ja painot kotiin. Tarkoitus oli käyttää sitä aina kun en ehdi harjoittelemaan kunnolla mutta nyt kun olen ehtinyt sekä salille että lenkkipolulle niin tanko on jäänyt vähälle käytölle. Ja hyvä niin! Toivottavasti jatkossakin kotona voi keskittyä muihin asioihin ja tanko pysyy hätävarana.


Tässä pyörylässä on viimeisen puolen vuoden juoksukilometrit eri kuukausien mukaan. Lokakuu on taas sininen, marraskuu oranssi ja lopulta maaliskuu turkoosina. Helppo vetää johtopäätös ettei talvikuukausina juoksu maistunut mutta ei se ihan niinkään ole. Jostain syystä en vain aina jaksanut nähdä vaivaa ja käydä lenkillä esimerkiksi ennen töihin menoa. Voisin ja jaksaisin liikkua säällä kuin säällä mutta nyt jostain syystä meni näin

Olen siis juossut viimeisen puolen vuoden kilometreistä tasan puolet loka- ja maaliskuussa. Maaliskuussa juoksin 75 kilometriä, se on vieläkin todella vaatimaton määrä mutta tasan yhtä paljon kuin tammi- ja helmikuussa yhteensä!

Moni laskee harjoittelumääränsä tunteina mutta itse en ole jaksanut siihen lähteä kun kello tai mittari ei ole koskaan mukana. Nopeasti harjoittelupäiväkirjasta räknäilin että maaliskuussa harjoitustunteja olisi kertynyt vajaa 18. Siihen päälle sitten kaikki muut ulkoilut ja käppäilyt vielä lisäksi. Kyllä tuollakin määrällä jo jonkinlainen peruskunto pysyy kasassa.

Etunojapunnerruksia tein maaliskuussa tasan 500, niihin ei varmaan montaa minuuttia lopulta yhteensä kulunut.

Huhtikuu ja viimeinen parin viikon jakso ennen ekaa ultrayritystäni alkoi viikonloppuna. Lauantai ja sunnuntai olivat virallisesti lepopäiviä mutta aika paljon ulkoilua ja kävelyä niihin mahtui pyöriessäni Helsingissä. Maanantaina palasin arkeen ja kävin kaverien kanssa juoksemassa 9 kilometrin verran metsässä, tsekkailtiin polkujen ja eri ulkoilureittien kuntoa. Se oli hyvin vaihteleva, osa reiteistä oli jäässä, osa todella märkiä ja osa jo täysin kuivia.

Eilen juoksin lounastauolla kolmen kilometrin lenkin jonka aikana 6x noin 100 metrin kovan vedon. Tänään teen painonnostoharjoituksen ja alan kerätä voimia lauantain pitkälle polkuseikkailulle. Jos se ei ota koville niin ensi viikolla voisi vielä maanantaina tai tiistaina verrytellä jalkoja lyhyillä hitailla lenkuroilla. Sitten ei olekaan kuin muutama päivä ja katsotaan miten kantti kestää...

8 päivää / 209 tuntia / 12 581 minuuttia / 754 879 sekuntia pitäisi vielä malttaa.


1310 / 5000

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti