Luonnollisen liikkumisen parissa punnerrushaasteessa.

Marraskuun alussa lähdin hakemaan lisää harjoitusmäärää liikunnan välitilasta. Tarkoitus oli tehdä joka päivä ainakin yksi viiden kappaleen setti etunojapunnerruksia ja katsoa onko tuollaisella vaikutusta.

Kolmenkymmenen päivän jälkeen tuntuu siltä että kaikki punnertavat liikkeet ovat menneet eteenpäin. Pysty- ja penkkipunnerrukset sujuvat helpommin kuin aiemmin ja painonnoston työntökin on ehkä hieman aiempaa varmempaa.

Joinain päivinä olen tehnyt useammankin vitosen mutta koska tarkoitus oli pitää tämä mahdollisimman rentona ja suunnittelemattomana harjoituksena niin en ole niitä laskenut. Arviolta marraskuussa tuli tehtyä noin 200 etunojapunnerrusta. Eihän se mullistava määrä sinänsä ole mutta kun normaalisti niitä olisi tullut 0-10 niin onhan se valtava ero.

Parasta tällaisessa harjoittelussa on että sitä voi tehdä koska ja missä tahansa. Välillä punnersin heti herättyäni, välillä aamupalan jälkeen, joskus vasta ennen nukkumaan menoa ja välillä ihan keskellä päivää. Aikaa viiteen punnerrukseen kuluu vajaa kymmenen sekuntia vaikka teinkin ne hitaasti ja tarkasti, ala-asennossa nenä osui lattiaan ja pienen stopin jälkeen kädet suoristuivat täysin yläasennossa. Aikaa kului kuukauden aikana koko touhuun siis ehkä viisi minuuttia. Tämä olkoon oma vastineeni tv-shopin legendaarisille "vain viisi minuuttia riittää"-lupauksille :D

Viisi minuuttia päivässä, viikossa tai kuukaudessa on parempi kuin ei mitään ja omassa tapauksessani kyseessä on pienestä extrasta. Siinä on kyse myös luonnollisesta liikkumisesta.

Historiallisesti katsottuna ihminen on liikkunut ja pysynyt kunnossa sattuman tai jonkin tarpeen vuoksi. Menneiden aikojen ihminen ei juossut ja jahdannut saaliseläimiä vatsa kylläisenä vaan hirmuisen nälän tunteen vallitessa. Tyhjällä vatsalla tehty aamuaerobinen juontaa juurensa siis kenties noinkin kaukaa! :) Toisaalta luonnollinen liikkuminen on ollut hyvin täsmällistä: päivittäisiä loputtomiin asti toistuvia askareita pelloilla ja metsissä. Välillä on huilattu ja syöty juuri sen verran että on taas jaksettu painaa mahdollisimman pitkään kovaa fyysistä ponnistelua.

Tuskin olen lähtemässä liikuttamaan itseäni jatkossa pelkästään näiden kahden tavan voimin mutta joitain ajatuksia ne kuitenkin herättävät. Sattuman merkitys on vähentynyt, harjoitusten tempo, kesto ja ajankohta mietitään piirun tarkasti jo paljon etukäteen ja suunnitelmaa myös noudatetaan. Jos suunnitelmassa ei pysytä, harjoitus on ajatuksissa tuomittu epäonnistuneeksi.

Mietitäänpä saliharjoitusta jossa tietyt liikkeet tehdään aina tietyssä järjestyksessä. Millainen vaikutus lihaksistolle ja toimintakyvylle olisikaan jos harjoituksen järjestys syntyisikin arpomalla? Juoksulenkillä voisi ottaa kovan spurtin aina kun näkee linnun tai oravan eikä silloin kun sykemittari piippaa.

Marraskuun punnerrushaaste tuntui hyvältä ja mietin jatkavani sitä myös joulukuussa. Luonnollisten liikkumistapojen eli päivä toisensa jälkeen tapahtuvan toiston ja toisaalta sattuman voisi yhdistää tässä mainiosti.  Mitäpä jos heittäisin kaksi noppaa ja kertoisin silmäluvut keskenään? Edessä voisi olla mitä tahansa 1 ja 36 punnerruksen välillä eikä tulevaa tietäisi koskaan etukäteen. Sillä tavallahan elämä muutenkin toimii.