maanantai 17. syyskuuta 2012

Ensimmäinen maraton takana - 42 kilometriä taistelua.

0km Olen syönyt ja juonut monta päivää hyvin, nukkunut makoisasti eikä oikeastaan edes jännitä. Levollinen olo. Kilpailunumero päälle ja lähtöviivalle. Ilma on kaunis, aurinkoinen syyspäivä. PAM ja liikkeelle.



 1km Pururataa, edellisen päivän rajut sateet ovat kastelleet sen märäksi ja lammikoita on paljon. Hypin pienemmistä yli ja kierrän isommat metsän kautta.

2km Porukka harvenee, pari juoksijaa näkyy edesssä 50 metrin päässä ja jossain takana kuuluu myös askelia. Juoksu rullaa hyvin, hyvä olo. Reitti etenee soramontun vieressä, osuvaa kun tämä kisa juostaan suurimmalta osin sorateillä.

3km Kurvaamme pienelle metsätielle, pahasti vettynyt sekin. Ylämäkiä, isoja vesilammikoita. Täällä tulee hieno fiilis, tämähän on kuin jostain trail- tai extreme-juoksutapahtumasta. Toisaalta en kyllä valinnut sellaista ekaksi maratonikseni?

4km Asfaltille, eihän täällä pitänyt olla asfalttia lainkaan? No onhan sitä. Ensimmäinen huoltopiste, vesimuki vauhdissa mukaan, pari kulausta ja matka jatkuu.

5km Hienoa maisemaa, sillan alla pulppuaa vesi kuin pienessä koskessa. Edessä näkyy raju ylämäki. Ei muuta kuin tossua toisen eteen ja ohitan yhden pitkään edelläni juosseen miehen. Pidän mäkijuoksusta joten nämä maisemathan sopii.

6km Hengitys tasaantuu mäen jälkeen ja rullaava meno jatkuu mukavasti.

7km Mussutan juomavyöhön jemmattuja suolapähkinöitä ja glukoosipastilleja tasaisesti aina kun uusi kilometritolppa tulee kohdalle.

8km Nyt on rankka alusta, isoa sepeliä ja kaltevaa soratietä. Tästä pätkästä varoitettiin lähtöinfossa. Juoksukohtaa pitää koko ajan vaihtaa koska jalkani eivät pidä kaltevista pinnoista, yritän koko ajan etsiä tasaisempaa kohtaa ja varoa kuoppia. Kisan hankalin kohta alustan puolesta. Ja kohta alkaa taas mäki.

9km Huoltopiste, taas vähän vettä mukaan.

10km Pieniä hiekkateitä ja paljon mäkiä edelleen. Kohtuullisen raskasta maastoa siis mutta jaksan hyvin eikä vauhti juurikaan hiivu.

11km Hartsportia juomavyöstä, juonkohan tarpeeksi?

12km Vitosen kohdalla ohittamani juoksija ohittaa nyt vuorostaan minut. Hän sanoo että ollaan reilusti alle kahden tunnin vauhdissa. Siis mitä?! Hän on mukana puolikkaalla ja siis menossa alle kahden tunnin. Mutta minä olen ekalla maratonillani ja olen kerran juossut tasaisella reitillä puolimaratonin aikaan 2.02. Mitä ihmettä? Kaveri tuntuu olevan suorastaan pahoillaan alkuvauhdistani ja kehottaa himmaamaan menoa. Sanon että juoksen fiiliksen mukaan kuten aina ja nyt tuntuu kulkevan. Eihän mulla ole ikinä mitään kelloa tai sykemittaria mukana enkä tiedä ajankulusta mitään.

13km Kaveri jättää minut ja vauhtini alkaa hiipua. Alkaako voimat uupua vai jättikö keskustelumme mieleeni epäilyksen siemenen aivan liian hurjasta alkuvauhdista? Huoltopiste taas, pari kulausta vettä.

14km Mäkiä ja mäkiä, reitti on koko ajan raskaampaa ja vauhtii hiipuu koko ajan mutta onnekseni kukaan ei ohita minua. Se voisi laskea mielialaa.

15km Suolapähkinä maistuu hyvältä mutta hajoaa murusiksi liian nopeasti. En malta maiskutella kauempaa kun suola on kadonnut vaan pureskelen pähkinän rikki. Ehkä maratonilla kannattaisi pitkittää jokaista ajatusta ja tekoa jotta matka kuluisi nopeampaa?

16km Eteen tulee liikennemerkki jossa on mäkiä sekä lisäkilpi jossa lukee 4 km ja nuoli eteenpäin. En tiedä pitäisikö itkeä, nauraa vai tehdä molempia. Jos tähän mennessä ei ole muka ollut mäkiä niin mitä nuo tulevat sitten ovat? Viisi kilometriä siis mäkiä, saapuminen maalialueelle ja sitten sama setti uudestaan... Huoltopisteeltä onneksi vähän virkistystä.


17km Vauhti tuntuu hidastuvan edelleen.. vai hidastuuko? Lenkeillä katoaa aina ajantaju eikä omasta vauhdista ole todellista käsitystä. Mäki..

18km ..pieni alamäki, pari sataa metriä tasaista ja taas mäki. Tie haarautuu kahdeksi, toinen tie näyttää lähes seinältä, kuin se päättyisi taivaaseen, toinen vähän tasaisemmalta. Onneksi puihin ja pensaisiin kiedotut viirit osoittavat inhillisemmälle tielle.

19km Nostan katseeni maasta ja jossain ylhäällä näkyy talo ja talon vieressä tie. Se on tämä sama tie. Kohta mennään taas ja korkealle. En edes tiedä kuinka korkealle mutta pitkä ja loivakin ylämäki tuntuu tässä kohdassa aika hurjalta urakalta. Viimeinen juottopiste ennen maalia sijaitsee jonkun omakotitalon pihassa. "Kovaa vauhtia etenet" sanoo huoltopisteen nainen. Todennäköisesti hän sanoo sen kaikille mutta tällaiset pienetkin jutut tietysti tuntuvat hyvältä. Tässä kisassa ei ole bändejä siivittämässä matkaa eikä reitin varrella yhtään katsojaa. Tai taisi yhdessä mutkassa joku nainen istuskella mättäällä, liekö sienestäjä..

20km Vielä viimeiset metrit, ja nousut, ennen maalia. Ohitan pari vaivalloisesti kävelevää vanhempaa miestä. Myöhemmin saan kuulla että he ovat paikallisia konkareita jotka ovat lähteneet matkaan tuntia ennen muita jotta ehtisivät perille ennen kuin ajanotto sulkeutuu.

21km Hieno fiilis, eka lenkki tehty ja enää toinen samanlainen jäljellä. Maalialueella on aika hiljaista, joko kaikki muut ovat jo tulleet maaliin ja lähteneet kotiin? Kilpailun jälkeen kuulen että olen tullut kisan keskipisteeseen ajassa 2.01, juoksen siis puolimaratonennätykseni maratonin ohessa ja vieläpä tällaisella reitillä. Nyt kulkee!

22km Vaan eipä kulje enää. Heti uuden kierroksen alussa väsymys alkaa painaa entistäkin enemmän.Yksi juoksija ilmestyy risteyksessä ihan omituisesta suunnasta. Maratoonari joka on eksynyt reitiltä! Ohjaan hänet takaisin maalialueelle.

23km Juoksijoita alkaa ohittaa minua, vauhti hidastuu hidastumistaan.

24km Sama kaveri joka oli eksynyt reitiltä ja oli varmaan 500 metriä minua perässä ohittaa minut. Mieliala laskee. Yritän juoda juomavyöstä nestettä vähän reippaammin jos se auttaisi. Ei silti janota joten tuskin nestehukka uhkaa? 24 kilometriä takana ja enää 18 jäljellä, olen niin paljon yli puolenvälin että minun on pakko jaksaa.

25km Huoltopisteellä pyrin vielä olemaan vauhdikas, nappaamaan mukin mukaan ja juomaan vauhdissa. Vetinen ja mäkinen metsätie ei enää naurata mutta toisaalta vähän erikoisempi alusta ja maasto-osuus piristää.

26km Metsästä asfaltille. Olen aivan loppu. Se kiva pieni puro solisee taas sillan alla mutta olen niin uupunut etten jaksa edes vilkaista sitä. Eihän siitä ole kauaakaan kun viimeksi katsoin sitä hymyillen ja nauttien hienosta maisemasta. Nyt ei jaksa kiinnostaa. En taida jaksaa enempää. Pelottaa että putoan ja menetän tajuntani. Ja edessä on taas hurja ylämäki. Päätän että jaksa juosta vielä tuon yhden mäen ja sitten annan itselleni luvan levätä ja kävelen. Kävelen vaikka se on asia mitä en ikinä olisi halunnut juoksukilpailussa tehdä. Pääsen mäen ylös ja lopetan juoksemisen.

27km Hengitys tasaantuu, pettymys yrittää hiipiä mieleen mutta työnnän sen sivuun. Tajuan että nyt pitää tsempata että ylipäätään pääsen millään tavalla maaliin. Juokseminen on poissuljettu vaihtoehto, käveleminen
tai konttaaminen on todennäköisin tapa jolla ylitän maaliviivan.

28km Onnistun järkeilemään asian nopeasti itselleni enkä edes mieti luovuttamista. Miten täällä edes voisi luovuttaa? Viimeiseen kymmeneen kilometriin ei ole näkynyt yhtään ihmistä tai autoa. Eikun olihan se maalialuekin vain seitsemän kilometriä sitten. Ajan- ja paikantaju on hukassa. Lehmiä. Onko sielläkin huoltopiste tuoreen maidon merkeissä?


29km Kävelen sinnikkäästi ja reippaasti. Vanha konkari pyyhältää ohitseni, verrattuna omaani vauhtiini siis, ja hän tsemppaa minua. Yritän juosta ja pyrin pysymään peesissä. Pysynkin vaikka edessä on mäki.

30km Peesausta ja juoksua kestää silti vain muutamia satoja metrejä, edessä on huoltopiste. Se on kuin keidas autiomaassa. Tungen ylähuulen alle suolakurkun ja puserran nyrkkiini lisää kurkkuja matkaevääksi. Hitto miten hyvältä se maistuukaan mutta miksei sen suloisen suolainen maku voisi kestää pidempään?

31km Yksitoista kilometriä jäljellä. Olo on ihan hyvä kun kävelen mutta heti kun yritän juoksemista tuntuu kuin koko kroppa lamaantuisi. Ei auta. Olen suunnitellut että juoksisin vaikka kaksi kilometriä, kävelisin kaksi jne. Tai edes yksi ja yksi. Mutta ei. Sata metriä onnistuu välillä vaivalloisesti mutta päätän keskittyä kävelemiseen jotta pääsen maaliin.

32km Huoltoauto eli isä, avovaimo ja poika saapuvat piristämään. Puolisoni epäilee etten kaipaa seuraa vaan jatkan matkaa mieluummin omassa rauhassa mutta päinvastoin. Tämä on niin tylsää että todellakin kaipaan jotain piristystä.

33km Kilometrit matelevat. Isäni sanoo että he ovat vierelläni kuten maantiepyöräilijöiden huoltoautot ympäriajoissa.

34km Huoltopiste, nautin kuin kulinaristi huippuravintolassa. Maistelen rauhassa kaikkea, enhän ole ikinä syönyt kunnolla huoltopisteellä, vain napannut jotain mukaani vauhdissa. Nyt kannattaa syödä jotta jaksan kävellä maaliin.

35km Ei tämä lopu koskaan. Miten pitkä matka yksi kilometrikin voi olla? Tiedän käveleväni reippaasti, minulla on pitkä askel mutta silti homma tuntuu toivottomalta. Ja niitä mäkiä on koko ajan. Pyydän autosta juoksutakin koska minulla alkaa olla vilu. Kävellessä kroppa ei kehitä hirveästi lämpöä ja ilma alkaa olemaan tuulinen.

36km Yritän kohentaa mielialaa ajattelemalla muuta mutta en pysty. Ajatukset keskittyvät koko ajan 100-prosenttisesti siihen mitä olen tekemässä vaikka haluaisin ajatella jotain muuta. Tuntuu siltä kuin pitäisi katsoa tuntikausia maalin kuivumista eikä saisi ajatella mitään muuta kuin maalin kuivumisen etenemisestä.

37km Ei hemmetti tota liikennemerkkiä. Katson taakseni ja huomaan että toiseen suuntaan on samanlainen. No niinpä tietysti. Sitä samaa mäkeähän tämä koko seutu on pulloon. Yritän laulaa. Kohottaa vähän mielialaa. Puoli minuuttia taidan pystyä parhaimmillaan, sitten se aina loppuu. Ei onnistu. Kaikki energia ja älyn valo mikä vielä on mukanani on keskittynyt vain pitämään yllä kävelemisen tempoa. Huoltopiste! Tämä on se paikka omakotitalon pihassa. Nainen katsoo numeroani ja vetää toisen viivan kohdalleni osallistujaluettelossa. Parilta muulta viiva puuttuu vielä. Joku muukin taitaa olla vielä reitillä? Otan pari omenaa taskuun.

38km Neljä kilometriä enää! Huh huh. Eihän se ole mitään. No kyllä se on mutta missään tilanteessa en ole hetkeksikään ajatellut että nousisin auton kyytiin ja jättäisin leikin sikseen. Vaikka matkaa olisi sata kilometriä ja tie nousisi pystyyn kuin Mont Blanc niin sitten ryömitään. Vien avovaimolle ja pojalle omenat tuliaiseksi ja pyydän huoltoautoa siirtymään maaliin odottamaan, eihän tässä enää mene pitkään.


39km Jalkoihin sattuu. Oikeastaan ainoa fyysinen kipu mitä koen koko kisan aikana on melkein koko toisen puoliskon vaivannut jalkapohjien kipeytyminen. Ne ovat varmasti aivan täynnä rakkoja muhkuraisella soratiellä askeltamisesta.Kivulla ei ole vaan enää mitään merkitystä. Haluan maaliin.

40km Tässäkin on vielä yksi huoltopiste. Mussutellaan nyt sitten koko osallistumismaksun edestä. Kuppi täyteen suklaarusinaa. Päätän yrittää juosta huoltapisteeltä viimeiset kaksi kilometriä maaliin. Eihän se ole mitään!

41km No ei onnistu. Ei sitten mikään onnistu. Parisataa metriä juoksen ja taas alkaa nousu.

42km Näen maalin ja juoksen viimeiset parisataa metriä. Pyydän poikaa juoksemaan kanssani ja niin juoksemme yhdessä maaliviivan yli. Melkein itken mutta kroppa taitaa olla liian kuiva siihen enkä oikein tiedä miksi tässä vetistelisikään. Maalissa, se riittää. Enää ei tarvitse kävellä yhtään kilometriä. Ei yhtään mäkeä.

Saavun maaliin ajassa 5 tuntia 14 minuuttia. Olo on ristiriitainen. Nopeasti kisan jälkeisinä tunteina analysoin ja ymmärrän miksen onnistunut tavoitteessani. Miksen pystynyt juoksemaan koko matkaa enkä alittamaan viittä tuntia? Mielestäni siihen on neljä selvää syytä:

- liian haastava ja mäkinen reitti
- tankkasin liian vähän energiaa kisan aikana
- liian kova alkuvauhti
- liian vähän treenikilometrejä ja varsinkin pitkiä lenkkejä

Jokainen noista epäkohdista toi aikaani arviolta 10 minuuttia lisää. Ellen olisi asettanut itseäni näin epäedulliseen tilanteeseen olisin siis varmaankin pystynyt noin 4.30 loppuaikaan. Tämä oli kuitenkin debyytti ja olen nyt niin paljon viisaampi kuin ennen kisaa. Minä olen sellainen ihminen jonka pitää oppia asiat tekemällä, minulle ei riittänyt että noista asioista valistettiin jo kuukausia sitten.

Kaikesta huolimatta olen tyytyväinen kisaan. Vaikka en saavuttanut isoa tavoitettani niin olosuhteiden muuttuessa pystyin luomaan uuden tavoitteen, maaliin selviytymisen, ja onnistumaan siinä. Juoksin 26 kilometriä ja kävelin sen päälle 16 kilometriä mäkisiä sorateitä. Loppujen lopuksi olen onnellinen siitä että kävi kuten kävi. Ensi kerralla olen valmiimpi ja tiedän paremmin miten toimia.

Sauvon maraton oli hieno tapahtuma mutta ehdottomasti liian haasteellinen aloittelijalle. Se voi olla hyvä välietappi perusmaratoonarin siirtymiselle tasaisilta katukisoilta kohti Vaarojen maratonia tai maastokisoja mutta ei ensikertalaiselle.

Muuten, ne pari konkaria jotka ohitin noin 20 kilometrin kohdalla tulivat kyllä maaliin. Toisen aika oli 6.37 ja toisen 6.42. Pakko arvostaa ja paljon, erittäin sitkeä ja hieno suoritus.

En käytä ipodia juostessa mutta suunnittelin playlistin mitä voisin hyräillä kisan edetessä. Ehkä jonkun voisi sijoittaa tähän bloggaukseen säestämään matkan etenemistä? Kisan edetessä voisi soida The Chemical Brothersin Galvanize ja maalin tulon jälkeen Goo Goo Dollsin Iris.


Cause you woke up in the mornin, with initiative to move, so why make it harder...  Don't hold back!


When everything feels like the movies, yeah you bleed just to know you're alive

16 kommenttia:

  1. Onnea upeesta suorituksesta, vaikkei omat tavoitteet tällä kertaa ihan täyttyneetkään :) sopivasti lepoa ja uuteen nousuun vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Uutta nousua ollaan jo rakentamassa ;)

      Poista
  2. Komppaan edellistä! Maraton on aina upee suoritus! Haastavalta reitiltä kyllä kuulostaa. Itellä ei ole kokemusta noin pienistä maratontapahtumista, mutta pitäisin kyllä yhtenä haasteena sitä, että kanssajuoksijoiden/yleisön tsemppausta ei juuri ole...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen juossut vain pienissä tai keskikokoisissa (500 juoksijaa tms.) tapahtumissa joten mitään kunnon yleisöä en ole koskaan päässyt kokemaan. Harmi että isot tapahtumat ovat usein kesäkuukausina jolloin minua ei huvita juosta helteessä 21/42 kilometriä. Mutta ehkä joskus vaikka joku Helsinki City Run.

      Poista
  3. Hienosti kirjoitettu teksti, tätä oli ilo lukea. Ja tietenkin hieno suoritus myös!

    VastaaPoista
  4. Pelkkiä lehmiä ja puita tsemppaamassa...Voin kertoa, että huoltoautossa istuneena tuntui tuskaiselta jo pelkkä istuminen kun oli mäki ylös mäki alas mäki ylös mäki alas. Huh huh!

    Ensimmäisestä maratonista ei voi muuta kuin vain oppia!

    VastaaPoista
  5. Onnea! Erinomainen kirjoitus ja raju taistelu, ajathan ovat toissijaisia. Mahtavaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kyllä tuossa tosiaan ehti taistelufiilikseen päästä kun puolikkaaseen kului aikaa 3 tuntia 13 minuuttia :)

      Poista
  6. Hieno teksti! Onneksi olkoon maratonista, raskaalta urakaltahan tuo on vaikuttanut, mutta maaliin asti pääsit, se on tärkeintä. Uudestaan vain sitten seuraavana vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä tuohon tosiaan jää koukkuun ja pakko yrittää uudestaan.. ja varmaan monta kertaa :)

      Poista
  7. Moi!

    Hyvä ja rehellinen teksti! Tätä oli mielenkiintoista lukea :) Toi alkuvauhti on kyllä se juttu mihin homma mulla kaatuu. Jos menee alussa liian lujaa niin totaalistoppi iskee varmasti. Tsemppiä tuleviin treeneihin! Ja onnea vielä urakasta näin jälkikäteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Rauhallisesti tosiaan liikkeelle, vaikka kisassa muiden vetämänä jaksaakin kovempaa kuin yksinäisillä lenkeillä niin silti rauhallinen alkuvauhti on pääsääntöisesti tae hyvälle suoritukselle.

      Poista
  8. Yhtenä Mun Maratonin järjestäjänä kiitän yksityiskohtaisesta ja persoonallisesta kuvauksesta maratonkokemuksestasi! Toivottavasti tulet uudelleen Sauvoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos teille hienosta tapahtumasta, erittäin ikimuistoinen ensikosketus maraton-juoksun maailmaan! Varmasti tulen joskus uudelleen ja pyrin selättämään ne mäet. Suosittelen tapahtumaa ehdottomasti myös muille.

      Hienoa työtä Sauvon väeltä!

      Poista